02/11/2025
STTT: SEPE JA PERHOSET
Sepe loikoili sohvalla yhdessä ystäviensä kanssa. Ulkona oli sumuista, m***a Sepen mielessä pyöri jotain paljon värikkäämpää. Hän oli kuullut naisihmislähimmäisen kertovan "Kanariasta" – paikasta, jossa aurinko paistaa aina, jossa on jokin puisto ja jopa "perhostalo". Miten jännittävää! Sepe oli päättänyt, että hänkin haluaisi kokea sen.
Ilta koitti, ja Sepe kömpi lempipaikalleen sängyn jalkopäähän. Uni hiipi hänen silmiinsä, ja pian hän purjehti kohti unimaailmaa.
Yhtäkkiä Sepe tunsi jalkojensa alla jotain pehmeämpää kuin koskaan ennen. Se ei ollutkaan ihmisen sänky, vaan rehevää, vihreää ruohoa. Ilma oli lämmin ja kostea, ja tuoksut olivat aivan uudenlaisia – makeita kukkia, märkää multaa ja jotain eksoottista.
Sepe avasi silmänsä. Hän oli valtavassa, lasikattoisessa huoneessa, joka oli täynnä viidakon kaltaista kasvillisuutta. Suuria, tummanvihreitä lehtiä levittäytyi joka puolelle, ja värikkäät kukat roikkuivat köynnöksistä. Se oli Loro Parkin perhostalo!
Hänen ympärillään leijaili satoja, ehkä tuhansia, kauneimpia olentoja, joita Sepe oli ikinä nähnyt. Ne eivät olleet lintuja, vaan pieniä, siivekkäitä ihmeitä – perhosia! Ne olivat kaikissa sateenkaaren väreissä: hehkuvan sinisiä, syvänpunaisia, kirkkaan keltaisia ja violetteja. Ne leijailivat kevyesti ilmassa, laskeutuivat kukkien terälehdille ja joskus jopa Sepen turkille.
Yksi rohkea sininen perhonen laskeutui suoraan Sepen nenänpäähän, kutittaen hieman hänen viiksiään. Sepe siristi silmiään ja yritti nuuhkaista sitä varovasti. Toinen, keltamusta perhonen, istahti hänen korvansa päälle ja taputti siipiään kevyesti. Sepe kehräsi, ääni matala ja tyytyväinen. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan näin rauhalliseksi ja samalla niin jännittyneeksi.
Hän tuijotti ylöspäin kohti lasikattoa, josta auringonvalo siivilöityi alas kultaisina säteinä. Perhosten siivet kimaltelivat valossa kuin pienet jalokivet. Sepe tunsi olonsa täysin lumoutuneeksi. Täällä hän ei ollut tavallinen kotikissa, vaan viidakon seikkailija, tutkija, joka oli löytänyt salaisten puutarhojen kätketyn kauneuden.
Hän käveli hitaasti eteenpäin, varoen astumasta pienten hyönteisten tai kukkien päälle. Jokainen askel oli uusi löytö. Hän näki suuria perhosia, jotka olivat melkein hänen oman tassunsa kokoisia, ja pieniä, hauraita perhosia, jotka tanssivat ilmassa kuin keijut.
Yhtäkkiä, aivan kuten unissa usein käy, äänet alkoivat vaimeta. Perhosten siipien havina muuttui etäiseksi kohinaksi, ja lämmin tuulenhenkäys viileni. Sepe tunsi pienen nykäyksen ja aukaisi silmänsä.
Hän oli takaisin omassa sängyssään, ihmisen jalkopäässä. Ulkona oli edelleen harmaata ja auringonpaiste oli kadonnut. M***a Sepen mielessä leijaili edelleen satoja, värikkäitä perhosia. Hän oli käynyt Kanarialla. Hän oli nähnyt perhostalon! Sepe kehräsi tyytyväisenä ja nukahti uudelleen, valmiina seuraavaan uniseikkailuun.
