13/03/2026
Muistoista tuli vastaan 13.3.2016 Keski-Suomen sairaanhoitajat ry:n sivulle kirjoittamani teksti. Tänään sen sisältö on ajankohtaisempi ja ehkä jopa kipeämpi kuin tuolloin sitä kirjoittaessani:
"Sairaanhoitajana ja äitinä ajatukseni ovat tänään 13.3. Talvisodan loppumisen päivänä kodeissa, joista puolisot ja pojat lähetettiin puolustamaan isänmaatamme tietoisina, ettei kotiin paluusta tai jälleen näkemisestä ollut varmuutta. Sodan aiheuttamat muutokset tulisivat vaikuttamaan elämäämme ja maailmaamme vuosikymmeniä välittöminä ja välillisinä vaikutuksina.
Ajatuksissani ovat sodan ajan puolustusvoimissa palvelleet 5500 sairaanhoitajaa. Pääosa heistä oli määrätty siirtymään puolustusvoimiin lääkintätehtäviin. Sairaanhoitajat olivat jo uransa alkuvaiheessa sitoutuneet lähtemään heille määrättyihin tehtäviin sodan uhatessa.
Lokakuussa 1939 voimaan astunut laki työvelvollisuudesta määritti lääkintähallituksen viranomaiseksi, joka valmisteli ja määräsi lääkäreiden, hammaslääkäreiden ja sairaanhoitajien sodan ajan tehtävät. Sairaanhoitajatoimisto vastasi käytännössä sairaanhoitajain sijoittamisesta yhteistoiminnassa Päämajan lääkintäosaston kanssa.
Perheellisille sairaanhoitajille määräys siirtyä mahdollisesti toiselle paikkakunnalle sotilassairaalaan oli ongelmallinen. Yleensä mies oli saanut määräyksen astua palvelukseen. Jotkut perheet ratkaisisvat ongelman viemällä lapset isovanhempien luokse hoitoon.
"Sairaanhoitajat tekivät omaa ammattityötään ylihoitajina, osastonhoitajina, sairaanhoitajina, yhteyshoitajina ja laboratorio- ja röntgenhoitajina sotasairaaloissa, kenttäsairaaloissa, sairasjunissa, merivoimien, ilmavoimien, kotijoukkojen, linnoitustyömaiden ja sotilashallintoalueiden sairaaloissa ja sairastuvissa, bakteriologisissa laboratorioissa ja veripalvelussa, puolustuslaitoksen hyväksi toimivissa teollisuuslaitoksissa, sotavankisairaaloissa, saksalaisten sotasairaaloissa Suomessa ja suomalaisten tuberkuloosia sairastavien sotilaiden hoidossa Saksassa ja Sveitsissä.
Hoito merkitsi sairaanhoitajille elämistä voimakkaan kärsimyksen keskellä. Työ vaati henkistä vahvuutta, sillä kuolman läheisyys oli läsnä. Sairaanhoitajat joutuivat koko ajan muuttuviin tilanteisiin, yllätyksellisiin tehtäviin ja kuolemanvaaraan ja siksi heiltä vaadittiin valmiutta tehdä nopeita tilannearviointeja ja toimia muuttuneissa oloissa. Hoidon päämäärä oli sairaiden ja haavoittuneiden sotilaiden parantaminen ja kärsimyksen lievittäminen." (Ritva Vrtanen 2005)
Talvisodan aikana rintamatyössä kaatui 12 sairaanhoitajaa.
Tänään toivon meille viisautta ja ehdotonta tahtoa siihen, ettei sotia tarvitsisi enää koskaan käydä. Maailmalla oleviin kriiseihin ja niiden hillitsemiseen tarvitsemme inhimillisyyttä sekä ihmisarvon kunnioittamista.
Nöyränä historiaamme muistellen
Katri Lilja"