15/04/2025
Yle Lahden vaaliviikon sabotaasi Pro Lahtea kohtaan epäonnistui
Ylen uutisointi Pro Lahdesta vaalien alla oli kaikkea muuta kuin neutraalia. Kuntavaalien vaaliviikolla julkaistiin kaksi laajaa artikkelia, joissa Pro Lahtea käsiteltiin käytännössä pelkästään sen kautta, että yksi sen 54 ehdokkaasta – Vapauden liiton varapuheenjohtaja – oli ehdolla listalla. Ensimmäinen juttu julkaistiin maanantaina, jolloin ennakkoäänestys oli käynnissä. Toinen julkaistiin myöhemmin vaaliviikolla.
Kummassakin jutussa keskityttiin ensisijaisesti esittämään Pro Lahti ristiriitaisena ryhmänä. Samalla ryhmän politiikka, vaaliohjelma tai keskeiset kannanotot – kuten yksimielinen vastustus Lahti Energian myynnille – jäivät täysin varjoon.
Vaalipäivänä Yle julkaisi tilastollisia koosteita, joissa Pro Lahtea ei näkynyt ollenkaan. Ylen omissa vaalikoneeseen perustuvissa tilastoissa Pro Lahti oli sulautettu tarpeen mukaan "muut"-osioon yhdessä sellaisten listojen kanssa, jotka kannattivat yksityistämistä – vaikka Pro Lahden kanta oli päinvastainen. Lisäksi vaalisivujen kaavioissa ja puoluevertailuissa Pro Lahti jätettiin kokonaan pois, vaikka kyseessä oli edellisen valtuustokauden neljänneksi suurin ryhmä. Näin annettiin ymmärtää ettei Pro Lahdella ole ollut koskaan kannatusta tai se ei ole menestynyt vaaleissa, jonka tiedetään nostavan äänestyskynnystä.
Tällaista uutisointia on vaikea pitää sattumana. Kun näkyvyyttä saavat valtapuolueet ja ryhmä, joka on poliittisesti aktiivinen, rakentanut oman valitsijayhdistyslistan ja kerännyt 54 ehdokasta, jätetään lähes täysin huomiotta tai esitetään ristiriitaisena ilmiönä, kyse on enemmän kuin journalistisista valinnoista – kyse on vaikuttamisesta.
Oli kyseessä sitten tahaton vinouma tai tietoinen priorisointi, Yle epäonnistui tehtävässään tarjota tasapuolista ja monipuolista tietoa vaalien alla. Tämä on valitettava esimerkki siitä, miten journalistinen valta voi ohjata äänestäjän käsityksiä – myös vaalien ratkaisevalla hetkellä.
🟥 M***a meitä ei vaienneta.
Meillä ei ole kampanjatukia, ei veronmaksajien rahoittamia vaalimainoksia tai kenenkään siunausta ylhäältä.
On vain rehellinen työ, oma selkäranka – ja ihmisten tuki. Meillä on jotain, mitä ei voi ostaa: ihmisten luottamus.
🗳 Pro Lahti nousi näissä vaaleissa kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi Lahdessa.
Ilman puoluekoneistoa. Ilman median tukea.
Tällaista ei ole tapahtunut yhdessäkään suuressa suomalaisessa kaupungissa – ei koskaan.
Yksikään sitoutumaton valitsijayhdistys ei ole saanut tällaista kansan mandaattia. Me teimme sen.
Ja mitä teki media?
Yritti loata meitä ja synnyttää mielikuvia epäluotettavasta sekä epämääräisestä joukosta. Tehdä tavallisista lahtelaisista ihmisistä hylkiötä ja muita huonompia. Vaaliviikolla.
Pro Lahti ei saanut reilua ja tasapuolista kohtelua.
M***a me saimme äänet.
KYLLÄ sille, että Lahti saa päättää omista asioistaan – ilman puoluekuria ja ilman kulisseja.
Jos totuus pelottaa mediaa, me sanomme sen vielä kovempaa.
Kommenteissa liitteenä vaalivaikuttaja-YLE Lahden vaalipäivän valheellisia ja harhaanjohtavia tilastoja.