14/02/2021
Luonto tekee ihmeitä ja opettaa meitä joka päivä. Haluankin jakaa teille tämän Veikko Haakanan kauniin runon Joskus vielä kerran -runokokoelmasta.
Unessa uni ✨
Nukuin metsään, rinteelle pienelle tasanteelle, tuskin louteeni mahtui. Heräsin uneeni, unessa uni, ympärilläni suuri joukko kaikenkarvaista väkeä, keskustelivat:
- Tämä on niitä. Ihminen.
- Näihin ei ole luottamista.
- Melkein kuuroja ovat.
- Sokeita.
- Pahoja ainakin.
- Tämä nyt ei ole tuhonnut teitämme, ei enää.
- Ei leiriydy mihin sattuu.
- Ottanut oppia kokemuksistaan.
- Halunnut nähdä ja kuulla. Pyytänyt.
- Minut kerran näki. Vilaukselta.
- Minut kuuli, kun olin hiljaa.
- Myös minut, minun hiljaisuuteni.
- Näitä ei enää m***a ole...
- M***a Rinteen Kivi ikävöi alas.
- Pitkästynyt oloonsa tässä.
- Kymmenentuhatta vuotta samalla paikalla.
- Eikä kukaan käy taputtamassa.
- Sen reitti käy tästä.
- Siinä päästäisiin yhdestä.
- Tai menetettäisiin yksi.
- Mitä sanoo Vanhin? Vanhempi kuin kivi...
- Tämän sanon: Vieriköön kivi vasta huomenna. Sillä on aikaa enemmän kuin tällä. Viekää kiiloja eteen, esteitä. Otamme ne pois kun ihminen on lähtenyt.
Kun palasin sitä kautta etsimään eilistä maisemaa, siirtolohkare siitä ylempää, viisi kuutiota tai kuusi, oli pyörinyt asentopaikkani yli. Sen jälkeä seuraten, laskeuduin laaksoon sen luo ja taputin sitä poskelle.
Hyvää Ystävänpäivää. 💚 Pidetään huolta luonnosta niin sekin pitää huolta meistä.