10/10/2024
Näin Aleksis Kiven päivänä tulee muisto mieleen tasan 50 vuoden takaa. Setäni Uuno opetti minut nauttimaan ravintolaruoasta jo pikkupoikana. Vanhempani olivat eronneet ja muutimme Tampereelle syksyllä 1974 Tammelantorin laidalle Pinninkadun uuteen kerrostaloon.
Isäni veli Uuno työskenteli haihduttajana Takon kartonkitehtaassa Lielahdessa ja asui Lentävänniemessä. Kolmivuorotyöläisenä Uunolla alkoi vapaa jakso aina joka kolmas torstai. Sellaisena torstaina 10. lokakuuta 1974 Uuno soitti meille kotiin lankapuhelimeen, että hän hakee veljenpoikansa taksilla ja vie ravintolaan syömään.
Uuno saapui sovitusti taksilla Pinninkadulle, josta kurvasimme muutama sata metriä elämäni ensimmäistä kertaa hienoon ravintolaan, Sorsapuiston Grilliin. Söin siellä alkuruoan ja Uuno joi kolme kossuvissyä, hän ei ruokaillut. Sitten hyppäsimme taas taksiin ja ajoimme saman puiston toisella laidalla olevaan ravintola Coussicaan. Uuno tilasi minulle pääruoan ja joi itse kolme kossuvissyä. Tämän jälkeen hurautimme taksilla jälkiruoalle ravintola Tiiliholviin Kauppakadulla. Uunolle jälleen kolme kossuvissyä. Sitten hän heitti minut taksilla takaisin kotiin.
Näitä torstaikierroksia jatkettiin vuosia, Uuno kuskasi minut taksilla syömään kolmeen neljään eri ravintolaan yhtenä iltana kerran kuukaudessa kunnes aloitin lukion ja aloin itse tienata palkkaa opintojen ohessa. Koskaan Uuno ei syönyt itse, hän nautti kossuvissyjä ja poltti ketjussa punaista Marlboroa.
Olin luonnollisesti Uuno-sedälle kiitollinen että sain näin tutustua pikkupojasta lähtien Tampereen kaikkiin parhaimpiin ruokaravintoloihin sekä opin arvostamaan ravintolaruokaa ja -palvelua. Ravintolaruoka on ollut intohimoni koko ikäni ja päämotiivi matkustaa hyvän aterian perässä ympäri maailmaa.
Vasta vuosia myöhemmin tajusin miksi Uuno minut pyysi mukaan ravintolakierroksilleen. Ensinnäkin hänen oli helppo saada lupa Martta-vaimoltaan viedä veljensä avioerossa hylkäämän pojan syömään, m***a tuolloin oli myös sääntö että alkoholia anniskellaan ravintolassa vain ruokailijoille. Joten minä söin ja Uuno joi. Koska myös viina-annosten lukumäärää rajoitettiin, vaihdoimme ravintolaa joka ruokalajin jälkeen. Minun syödessä uutta annosta, Uuno sai taas tilata kossuvissyä.
Nautin kuitenkin suuresti kerran kuussa tapahtuvista herkuttelukierroksista. Se oli harvinaista ylellisyyttä yksinhuoltajaperheen pienelle pojalle. Kuvassa ravintola Sorsapuiston Grilli, joka oli aikanaan hieno Rôtisseur-kilpiravintola.
