ÄKS - Äänekosken Kaupunkisanomat

ÄKS - Äänekosken Kaupunkisanomat Päätoimittaja Marjo Steffansson ÄKS eli Äänekosken Kaupunkisanomat on jo yli kymmenvuotias paikallismedia. Ensimmäinen numeromme ilmestyi 9. maaliskuuta 2011.

Perustimme lehden, koska halusimme tuoda kotikaupunkiimme jotain uutta. Ja olemme ilmeisesti onnistuneet, sillä niin mahtavaa on saamamme palaute. Tärkeintä ei kuitenkaan ole meidän menestyksemme vaan se, että Äänekoski pärjäisi. Että täällä olisi hyvä olla. Että täällä riittäisi kaikenlaista toimintaa: mahtavia kulttuurielämyksiä, urheilumenestystä, vireää yrittämistä - ja elämää myös ydintaajama

n ulkopuolella.

ÄKS on kaupungin ainoa oma tiedotusväline, itsenäinen ja yksityinen. Meitä ei omista esimerkiksi Jyväskylässä toimiva pörssiyhtiö vaan kaikki osakkaamme ovat aidosti äänekoskelaisia. Osa asuu muualla, m***a Äänekoskella hekin ovat syntyneet. Yhteistä on se, että kaikki me haluamme parasta nimenomaan Äänekoskelle. Yhteistyössä kaikkien muidenkin kotiseutuhenkisten kanssa. Talkoisiin pääsevät mukaan kaikki Konginkangasta, Sumiaista ja Suolahtea myöten!

ÄKS on rohkea ja nuorekas. Erilainen ja sopivasti hullu. Humaani ja paikallisuudesta ylpeä.

Upea ja lämminhenkinen juhla mitä huikeimmissa puitteissa!
22/10/2025

Upea ja lämminhenkinen juhla mitä huikeimmissa puitteissa!

Koulunmäen koulu on täynnä oppimista, tohinaa ja harrastusta ja vapaa-ajanviettoa. Koulun historiankirjaan kirjataan avajaispäivämääräksi 22.10.2025.   Kutsuvieraat tervetulleeksi toivotti vs. rehtori Seija Hinkkanen, hän lausui, että kuinka koulu on otettu ...

Nyt sujuu liikenne remontoidulla sillalla.
22/10/2025

Nyt sujuu liikenne remontoidulla sillalla.

Urakoitsijan ripeän toiminnan ansiosta kahdelle kesälle suunniteltu liikennehaitta Ison Pörrin sillalla Äänekosken ja Laukaan rajamailla lyheni yhden kesän mittaiseksi. Kaikki työt sillalla saadaan tehdyksi jo marraskuun loppuun mennessä.   Lähtökohtana ...

Halloweenvaellus jo kymmenettä kertaa!HUOM: Lähtöpaikka on uusi.
18/10/2025

Halloweenvaellus jo kymmenettä kertaa!

HUOM: Lähtöpaikka on uusi.

Halloweenvaellus starttaa jo kymmenennen kerran! Startti tapahtuu poikkeuksellisesti Wallilan, eli entisen Keski-Suomen Opiston pihapiiristä ja kiemurtelee Suojarinteen alueella. Joko taas pistetään ennätys uusiksi, sillä edellisen kerran mukana oli 1800 reippailijaa. ...

Hallintojohtaja Sipoossa - kaupungille ollaan perustamassa määräaikaista hallintopäällikön virkaa.
16/10/2025

Hallintojohtaja Sipoossa - kaupungille ollaan perustamassa määräaikaista hallintopäällikön virkaa.

Hallintopäällikön määräaikaisen virkaa ollaan perustamassa ajalle 1.11.2025-31.10.2026.   Äänekosken kaupungilla on vakituinen hallintojohtajan virka. Viranhaltija on ollut poissa viranhoidosta 9.6.2025 alkaen. Virkaa ovat hoitaneet määräaikaisjärjestelyin eri viranhaltijat ja työnteki...

Virtasen kunnallisvalitus kaadettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa.
16/10/2025

Virtasen kunnallisvalitus kaadettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa.

Matti Virtasen tekemä kunnallisvalitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen on tullut päätökseen: kaupunginhallitus ei ole rikkonut Suolahtisalin käyttösopimusta.   Kaupunginhallitus on 6.11.2023 päättänyt, että Äänekosken kaupunki luopuu Suolahtisalin käyttöoikeudesta ja irtisanoo 16.12....

Jääkö Äänekoski nuolemaan näppejään? Harmittava uutinen.
10/10/2025

Jääkö Äänekoski nuolemaan näppejään? Harmittava uutinen.

Metsä Group on päättänyt kohdistaa ensimmäisen kaupallisen Kuura-tekstiilikuitutehtaan suunnittelun Kemiin.   Yhtiö on saanut valmiiksi tehdaspaikkakuntaa koskevan vertailun, johon sisältyi lukuisia eri näkökulmia, muun muassa maarakentamiseen liittyviä tekijöitä, tuotelogistiikan järj...

Hyvinvointialueella on säästökuuri menossa. Kysyimme missä mallissa Äänekosken sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Muutok...
09/10/2025

Hyvinvointialueella on säästökuuri menossa. Kysyimme missä mallissa Äänekosken sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Muutoksia on luvassa:

Alueylilääkäri Keijo Lukkarinen saapui Suolahden Kansantalon keskiviikkoiseen avoimen päivätoiminnan luennoitsijaksi. Kuultiin ajankohtaista asiaa terveyspalveluiden muutosten tuulista sekä terveisiä Äänekoskelta saatavista palveluista.   Äänekoskesta on tullut pohjoisen Keski-Suomen hyv...

Uusi nimi - tutut palvelut
07/10/2025

Uusi nimi - tutut palvelut

Äänekosken keskustassa tutulla paikalla jo vuosikymmeniä palvellut Shell-huoltoaeman kylteissä lukee nyt ST1.   Kohta 30 vuotta asemaa pyörittänyt ja monipuoliseksi palvelupisteeksi kehittänyt yrittäjä Harri Penttinen toteaa, että ainakin hänen kohdallaan ...

70 työpaikkaa liipasimella Äänekoskella.
02/10/2025

70 työpaikkaa liipasimella Äänekoskella.

Metsä Group aloittaa kaikkia liiketoiminta-alueitaan ja konsernitoimintojaan koskevat muutosneuvottelut. Alustavan arvion mukaan suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa toteutuessaan noin 800 vakituisen työtehtävän pysyvään vähennykseen, joista Suomessa arviolta 540.   Metsä Group ...

Taidemuseon syysnäyttely on avattu. Ajatuksia ja aisteja herättävät teokset toi näytteille Sonja Miekkavaara.
30/09/2025

Taidemuseon syysnäyttely on avattu. Ajatuksia ja aisteja herättävät teokset toi näytteille Sonja Miekkavaara.

Taidemuseon syksy käynnistyi värikkäästi, kun Soni Miekkavaaran 32 metsästä inspiraation saaneita teoksia ripusttettiin seinille.   Soni Miekkavaaran näyttely kantaa nimeä Kuhina. Museonjohtaja Marjo Ahola oli googlettanut, mitä kuhina tarkoittaa. – ...

Valtuustokausi alkoi äänestyksellä:
22/09/2025

Valtuustokausi alkoi äänestyksellä:

Valtuustossa äänestettiin kiintiöpakolaisten kuntapaikkojen määrästä.   Syyskuussa 2025 Äänekoskella on noin 600 vieraskielistä, joista 270 henkilöä on kotoutumisajalla. Vuonna 2025 Äänekoskelle osoitettiin 15 kiintiöpakolaista, joista yhdeksän henkilöä on jo valittu. ...

Osoite

ToriKatu 2, Toinen Kerros
Äänekoski
44100

Nettisivu

http://issuu.com/aksalehti

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita ÄKS - Äänekosken Kaupunkisanomat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti ÄKS - Äänekosken Kaupunkisanomat :lle:

Jaa

Kategoria