05/11/2025
Hieman tilan töiden tekemisestä.
Ollaan isännän kanssa tehty kileille talvitarhaa ja katseltu sitten sitä ympäri ämpäri ja eri puolilta. Matkaa kertyi useampi kilometri (8).
Kanat ja kukot tietysti mukana reissussa - koko ajan. Piti työtä joidenkin valvoa.
Lenkin jälkeen tulee jano.
Näin "minä en koskaan hanki koiraa tai kissaa isompaa eläintä" emäntänä on ollut elämän valinta tai johdatusta ehkä myös se, että talon isäntä on kotoisin heppaperheestä. Muistan, että 1980-luvun lopulla pyrin pysymään pois tallista ja siihen liittyvistä töistä. Varmuuden vuoksi hepat muuttivat uuteen kotiin vuonna 1992. Samana vuonna syntyi meidän esikoinen - tyttö luonnollisesti.
Noista talikon käyttötaidoista on ollut suuresti apua. Nyt sitten aitausasioissa huomattavaa etua. Parisuhteen parhautta - täydennetään toisiamme.
Maalaistalon töistä minä olen tehnyt pienestä saakka heinätöitä - lähinnä heinäseipäille ja sitten latoon. Heinien polkemista ladossa, erilaisia toimia liittyen perunoihin - erityisesti mieleen on jäänyt nosto-operaatiot - kuokalla.
Heinähanko on siis tuttu työkalu m***a sillä ei korvata talikkoa...
Isännän myötä tulivat pikkupaalit, joiden tekoon on osallistuttu esimerkiksi Renkomäen entisillä pelloilla - nykyisen kauppakeskuksen alle jääneillä alueilla. Maisema oli kovin erilainen aikanaan tuolla eteläisessä Lahdessa.