Woimasointu

Woimasointu Woimasointu - yksinkertaista musiikkia monimutkaisille ihmisille! Indiepunkpaja Espoosta. Winyylijulkaisuja ja kaikenlaista rokkia, punk-painotteisesti.

Ramones lähellä sydäntä.

Esittelyssä Planeetta Möö. Maaliskuussa ilmestyi Luonteri Surfin 5. studiolevy Planeetta Möö vuodelta 2001 ensimmäistä k...
16/05/2026

Esittelyssä Planeetta Möö. Maaliskuussa ilmestyi Luonteri Surfin 5. studiolevy Planeetta Möö vuodelta 2001 ensimmäistä kertaa winyylinä. Hienon kannen uudelleenloi Mari Laesterä. Alkuperäinen levy kun on painettu aikana, jolloin ei ollut vielä kaikki nollia ja ykkösiä ja tallessa monikansallisten yhtiöiden datakeskuksissa eli luovuutta taas tarvittiin. Winyylimasteroinnista vastasi niin ikään alkuperäiset soundit loihtinut Tumppi Valtonen. Bändi on edelleen sama myös tällä uusintajulkaisulla, heh heh. Samaan aikaan julkaistiin tämä myös kaikilla mahdollisilla digialustoilla eli ihka ensimmäinen Luonteri levy ATK:lla! Levyn kanteen liittyy muuten semmoinen mielenkiintoinen yksityiskohta, että ihan ensimmäinen Ramopunkpiknik on järjestetty kansikuvan maisemissa! Legendaarinen ramopunk.com kertoo seuraavaa. "Ensimmäisen Ramopunk-piknikin järjesti Puustockissa vieraileville ramopunkeille Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit -yhtye Kalle Grotenfeltin mailla Luonteri Surfin Planeetta Möö -levyn kannen maisemissa Juvalla." Vuosi oli 2004. Olihan se tosiaan allekirjoittaneellekin erikoinen kokemus mennä saunasta uimaan ja todeta uivansa levyn kannessa! - winyyliä voit tilata suoraan Woimasoinnulta ja kaikista levykaupoista (joihin sitä jakelee Supersounds jos kauppiaasi ei tätä tiedä). 150 kpl tehtiin vihreällä vinyylillä. Mustakin vinyyli toki löytyy.

Tänne huomenna!
15/05/2026

Tänne huomenna!

Lauantaina Vantaalle!
Aikataulu:
20.00 ovet
20.30 The Tarjas
21.15 Bastards
22.00 Häiriköt

09/05/2026

Ramoviisuihin ei päässyt tänään - onnea kaikille kilpailijoille. Häiriköt All Starsin sävelin ja Pinheadin koreografioin.

Ilkka-pohjalainen tänään! Lue arvio lehdestä! Jännää!
05/05/2026

Ilkka-pohjalainen tänään! Lue arvio lehdestä! Jännää!

Hauskaa Wappua! Toivottavasti vähän vähemmän sataa lunta kuin viime lauantaina. Sisällähän tuo ei haitannut kuten Häirik...
30/04/2026

Hauskaa Wappua! Toivottavasti vähän vähemmän sataa lunta kuin viime lauantaina. Sisällähän tuo ei haitannut kuten Häiriköt kuvista näkee! 1234!

8.5. jatkuu omilla biiseillä
29/04/2026

8.5. jatkuu omilla biiseillä

Seuraava keikka 8.5. Hämeenlinnassa, tervetuloa!

No nyt on kovaaaaaa!
24/04/2026

No nyt on kovaaaaaa!

Osoite

Espoo

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Woimasointu :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Woimasointu :lle:

Jaa

Kategoria