07/01/2026
Fabledin Tinja pääsi toteuttamaan unelmiensa työkeikan Linnan Business Turnajaiset KASVU-sarjan mentorina! 💜⚡️
Käytännössä roolimme oli auttaa mukana olleita yrityksiä kehittämään palveluitaan. Kuljimme yritysten rinnalla palvelumuotoilumentorina koko valmennusmatkan ajan, sparrasimme, kysyimme oikeita kysymyksiä ja tuimme rohkeissa kokeiluissa ja kehitysaskelissa. Juuri tällaisessa työssä palvelumuotoilu tuntuu merkityksellisimmältä.
Finaalissa olimme Roosa ja Tinja molemmat paikalla. Elimme vahvasti kilpailijoiden mukana ja jaoimme jännityksen, ilon ja onnistumisen hetket heidän kanssaan. Vahvin tunne oli ylpeys: oli upeaa nähdä, miten valmennettavat olivat kasvaneet ja miten kirkkaasti he pystyivät kertomaan omasta kehityspolustaan. ✨
Linnan Business Turnajaiset ovat meille erityinen kokonaisuus. Olemme olleet mukana aiemmin kilpailijoina, sosiaalisen median kumppanina ja pitkään ihan ykkös-faneina. Tämä vuosi oli silti poikkeuksellinen, kun pääsimme mukaan jälleen uudessa, äärimmäisen mielenkiintoisessa roolissa osaksi tätä kokonaisuutta. 🏰
Lämmin kiitos ja kaikille mukana olleille yrityksille luottamuksesta ja yhteisestä matkasta. 💜
Kaikki se, mitä valmennussarjan aikana rakennettiin – tuki, oppi, oivallukset ja yhteistyö – on arvokasta pääomaa. Kun siitä pidetään huolta, ideat ja innovaatiot pysyvät kasvupolullaan pitkälle tulevaan. ⚡