01/03/2026
Omanin ulkoministeri on vahvistanut, että ydinohjelmaneuvotteluissa oli juuri saavutettu läpimurto ja Iran luvannut ettei varastoi uraania. Israel iski USA:n tuella muutaman tunnin kuluttua Iraniin. Israelin iskussa ei ole kyse Iranin ydinohjelmasta m***a sitä käytetään nyt oikeutuksena kansainvälisen oikeuden vastaiselle hyökkäyssodalle joka on nyt eskaloitunut. Tämä on Israelin ja USA:n vastuulla.
Yhdysvallat ja Israel ovat käynnistäneet massiivisen hyökkäyksen Irania vastaan käyttäen osittain oikeutuksena Iranin väitettyä ydinaseohjelmaa. Isku tapahtuu huolimatta väitteistä, joiden mukaan ydinohjelma "tuhottiin" Israelin ja Yhdysvaltojen viime kesän iskuissa. Neuvottelut Iranin ydinohjelmasta olivat käynnissä. Tämä vaarallinen eskaloituminen on heikentänyt sen onnistumisen mahdollisuuksia ja uhkaa nyt yltyä laajemmaksi sodaksi.
Historia osoittaa, että sotilaalliseen toimintaan liittyy aina tahattomien seurausten riski. Diplomatia on aina tehokkaampi vaihtoehto sodalle. Kansainväliset sopimukset, kuten YK:n ydinsulkusopimus (NPT) ja ydinasekieltosopimus (TPNW), joissa on määräyksiä todennettavissa olevasta ydinaseriisunnasta ja ydinaineiden käytön estämisestä, ovat olennaisia ja kestäviä välineitä ydinaseiden leviämisen estämiseksi — ei sotilaallinen toiminta.
lsrael on alueen ainoa maa, jolla on ydinaseita (90kpl). ICANin arvion mukaan Israel käytti ydinaseohjelmaansa yli miljardi dollaria vuonna 2024.
Vuoden 2015 Iranin ydinsopimuksen elvyttäminen tai uuden sopimuksen neuvotteleminen Iranin ydinaseiden kehittämisen riskin vähentämiseksi olisi myönteinen askel.
Kaikkien maiden olisi syytä tunnustaa, että mikä tahansa maa, joka turvautuu turvallisuusdoktriineissaan joukkotuhoaseisiin, tekee maailmasta vain vähemmän turvallisen. Ydinasepelote ei ole rauhan tae; se on oikeutus jatkuvan uhan muodostavien aseiden omistamiselle. Ydinasepelotteen käytäntö kannustaa myös ydinaseiden leviämiseen, koska ydinasevaltioiden uhkaamana maat näkevät arvoa omien ydinaseiden hankkimisessa.
On perusteetonta, että joihinkin maihin voidaan luottaa ydinaseiden suhteen ja toisiin ei. Sitä miellettä, että olisi olemassa kaksi tasoa - vastuullisia ja vastuuttomia ydinasevaltioita - käytetään oikeuttamaan kaikkien nykyisten ydinaseiden jatkuvaa hallussapitoa, joka puolestaan ruokkii ydinaseiden leviämistä ja lisää maailmanlaajuista epävarmuutta. Mitä kauemmin tämä jatkuu, sitä suuremmaksi riski ydinaseiden käytöstä kasvaa – tahallaan tai vahingossa.