12/01/2026
Päätoimittaja Arja Alho käy vuosittain kymmenissä eri puolilla Suomea järjestetyissä tilaisuuksissa. Ohessa on uusimmassa Futurassa vuoden 2024 marraskuussa järjestetyn seminaarissa pidetty puheenvuoro. Vaikka aikaa siitä on kulunut, ajankohtaisuus on säilynyt.
Pelosta luottamukseen
Lastenkirjoista oppii paljon. Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa ja sen jatko-osa Liisan seikkailut peilimaailmassa esittävät kysymyksiä, jotka ovat todellisessa maailmassa yhtä tärkeitä kuin sadun kaninkolossa tai siinä peilihuoneessa, joissa tila, oma- sekä vieraiden kuvat näyttäytyvät hämmentävinä. Osaammeko valita tien? ” Vain harvat löytävät tien, toiset eivät tunnista sitä löytäessään, toiset eivät edes halua löytää sitä.” Tai toteamus:
”Liisa: Tämä on mahdotonta. Hullu Hatuntekijä: Vain jos luulet niin.”
Venäjän hyökkäys Ukrainaan heitti Euroopan tilanteeseen, johon se ei kuvitellut enää joutuvansa. EU:n oikeutus oli rakentunut rauhan ja turvallisuuden takaamisesta. Siinä oli onnistuttu, vaikka Eurooppa ja EU koki valtavan murroksen 1990-luvulla, tunsi Jugoslavian hajoamissotien väkivallan ja natisi liitoksissaan kriiseissä, joita on totisesti riittänyt euron kriisistä nykyisiin sotiin. Nyt Suomi on samanmielisten joukossa osallisena Gazassa tapahtuvassa kansanmurhassa ja katsoo sivusta sotarikoksia, jotka se Venäjän tekeminä on Ukrainassa tuominnut. Kaksoisstandardit eivät herätä luottamusta. Sen myös globaali etelä on tehnyt selväksi. Läntiset arvot venyvät tarpeen vaatiessa.
Vaikka Suomen Nato-jäsenyys on nyt toteutunut ja sotilaallinen liittoutumattomuus pantu pölyttymään suomalaisen peruskallion arkistoihin, ilmatila on pysynyt suljettuna rauhanliikkeen näkökohdilta. Sodassa olemisen kaltainen tilanne on turvallistanut ja militarisoinut Suomea.
Jäsenyyskeskustelussa jäi muun muassa puuttumaan kokonaan sotilaallisen liittoutumisen mukanaan tuomien jännitteiden kasvu Suomen lähialueilla turvallisuuden sijaan. Myös Natotukikohtien ja -joukkojen tulo erilaisine harjoituksineen sekä Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustussopimus tuovat jännitteitä puhumattakaan mahdollisten ydinaseiden tulosta Suomen maaperälle. Aivan viime päivinä Suomen ilmatilassa on lentänyt useita B52-koneista, jotka pystyvät kuljettamaan ydinkärkiä. Ydinaseiden käytöstä keskustellaan huolettomasti ikään kuin olisi vaarattomia ydinaseita. Olin mukana järjestämässä keskustelua Suomestako ydinasevaltio? Se löytyy YouTubesta.
Myös pohjoismainen viitekehys hyvinvointivaltiona, kansankotina, loittonee horisonttiin. Tilalle on tullut reunavaltiokehys, jota symboloi itärajan aitaaminen ja rajan pitäminen suljettuna. Eduskunnan kesällä 2024 hyväksymä rajalaki rikkoo kansainvälistä oikeutta.
Turvallistaminen kaventaa demokratiaa ja samalla yhteiskunnallisen keskustelun tilaa. Päätöksenteko ja tehtävät ratkaisut, jotka oikeusvaltiossa tulee aina perustua lakiin, lipuvat helposti turvallisuuskoneistolle.
Samoin sotilaallisen liittoutumisen seurauksen kylkiäiset voivat olla ongelmallisia. Niiden tunnistaminen on tärkeää suomalaisen demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen kannalta. Esimerkiksi asevaraiseen turvallisuuteen liittyvistä menoista ei saa tulla automaatteja tai koskemattomia kuten jo näyttää käyneen puolustusmenojen kasvattamisessa.
Militarisoitumisen läpitunku näkyy monin eri tavoin yhteiskunnassa, erityisesti valtavirtaisessa mediassa, etenkin hyvän ja pahan taistelun uusintamisessa. Hyvässä tarinassa ei ole syy- ja seuraussuhteita eikä liioin sävyjä. Mahdollisuus saada syventävää ja ymmärrystä lisäävää moninäkökulmaista tietoa ja arviointia ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä on jäänyt vähäiseksi.
Maailman varustautuminen ja niukkojen resurssien käyttäminen tuhoamiseen, korjaamisen ja rakentamiseen sijaan on järkyttävää. Aseteollisuuden ja sodankäynnin hiilidioksidipäätökset tekevät tyhjäksi kaikki ilmastomuutoksen hidastamisen ja hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisen.
Monet kuvaavat Euroopan ja EU:n tilannetta niin, että olemme tosiasiassa sodassa, vaikka taisteluja käydään Ukrainassa. Ainakin elämme sotaan valmistautumisen ilmapiirissä. Sijaissodassa ukrainalaisten kärsimykset jäävät toisarvoisiksi.
---
Muodonmuutos - ei koskaan enää sotaa asenteeksi vain asevarainen turvallisuus on oikeaa turvallisuutta - ei tapahtunut yhdessä yössä helmikuussa 2022, kuten mielellään asia ilmaistaan poliittisessa retoriikassa.
Monia valmistelevia toimia oli tehty, aktioina ja reaktioina. Sodilla ja konflikteilla on myös kontekstinsa – ja ne on tunnettava.
Sotaisten asenteiden kyseenalaistaminen on katsottu turvallisuusuhkaksi - sakeassa sotapropagandassa ydinasesateenvarjosta, asevarustelusta, rajojen sulkemisista, etnisten vähemmistöjen syrjinnästä, ihmisoikeuksien loukkauksista ja jopa oikeusvaltion haastamisesta on tehty turvallisuusvälineitä, vaikka ne ovat kaikki turvattomuutta lisääviä.
Maailmaa selitetään hyvän ja pahan taisteluna, jossa viholliskuvat ovat käyttövoimaa. Ne ovat kuitenkin tuhoisat ihmiskunnan ja maapallon kannalta ja voivat johtaa pahimmillaan ydinaseiden käyttöön. Kun Berliinin muuri murtui 35 vuotta sitten, tapahtumaa kuvattiin Euroopan mahdollisuudeksi etsiä itseään vapaana viholliskuvista.
Viholliskuvia luodaan ja uusinnetaan poliittisista tarpeista. Niihin liittyy lähes aina moraalinen ulottuvuus. Omat nähdään hyvinä ja viholliset pahoina. Näin myös terrorismin vastaisessa sodassa. Tämä traditio näkyy vahvasti niin Yhdysvaltojen kuin Venäjän ulkopoliittisessa kulttuurissa puhumattakaan Israelista.
Viholliskuvien juuret ovat uskonnoissa m***a niitä ryydittävät myös psykologiset ja sosiologiset tekijät. Yhteisön yhtenäisyyttä lujitetaan syntipukeilla ja sijaisuhreilla. Vastapuolen vihamielisiä tekoja selitetään vastustajan luonteen ominaisuuksilla, omia lähinnä tilannetekijöillä. Viholliskuvat ovat lähes poikkeuksetta toistensa peilikuvia.
Rauhanliike ei asemoidu hyvän ja pahan välisen taistelun kautta. Pasifismiin kuuluu väkivallasta ja alistamisesta pidättäytyminen toisin kuin hyvien ja pahojen, jotka oikeuttavat hyvän nimissä oman pahan tekemisen. Väkivaltaan johtavien viholliskuvien sijaan on nähtävä tuonnemmaksi. Vaikka luodut kuvat ovat sitkeitä, on tärkeätä tunnistaa ne ja yrittää suhtautua vierauteen avoimesti.
Eksistentiaaliset maapallon tulevaisuutta uhkaavat ilmiöt kuten ilmaston lämpeneminen ja siihen liittyvät seuraukset, kuten pakolaisuus ja muuttoliikkeet ovat näkyneet linnoitusrakenteiden hivuttautumisena vapaan liikkuvuuden arvoihin uskovassa EU:ssa. Sotien ja konfliktien aiheuttama epävakaisuus lähialueilla oli myös helppoa työntää pois mielistä linnoituksen ulkopuolelle, vaikka niillä kaikilla oli yhteys Euroopan menneisyyteen niin rajojen piirtämisessä kuin omien poliittisten ja taloudellisten intressien vaalimisessa.
Monet EU:n tulevaisuuteen liittyvät kysymykset ovat jakaneet jäsenvaltioita kuten: syvenevä integraatio vai laajentuminen, itsenäinen toimijuus vai ei, yhteisvastuu/yhteistoiminta vai jäsenvaltioiden omat ratkaisut ja vastuut. Ja sitten oli tietenkin Venäjä ja pyrkimykset. Eikä Kiinakaan ole ollut nähdyssä globaalikehityksessä sivustaseuraaja.
Edellisen voi tiivistää kysymykseen: minne menet Eurooppa? Repeääkö uusi railo Eurooppaan? Voiko Venäjän pyyhkiä pois kartalta? Muuttaako sotatalous EU:n Naton haarakonttoriksi? Miten käy vanhenevan EU:n mahdollisuuksille rahoittaa sodan ja jälleenrakennuksen vaatimat valtavat inhimilliset, materiaaliset ja ympäristövaurioiden aiheuttamat kustannukset?
Ehkä tärkein kysymys on kuitenkin hakea vastausta siihen, miksi EU:n olemuksen syvintä ja yhdistävintä kysymystä rauhasta on niin vaikeaa pitää esillä? Erityisesti presidentti Trumpin pyrkimykset saada nopeasti aikaan diilin kaltainen rauha Ukrainan sodan suhteen osoittavat, että sodan pitkittämisen strategia ja diplomatian sivuuttaminen ovat olleet virheitä, joita nyt paikataan vahvistamalla puolustusteollisuutta. Euroopasta on tosiaankin tulossa linnoitus, joka aseistautuu ja sulkee rajansa.
---
Rauhanliike on siksi sitoutunut vahvasti monenkeskiseen sopimiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön, jota on rakennettu eri sopimusten kautta ja samalla luotu sääntöjä ihmisoikeusperustaiselle ja syrjimättömyyden kansainväliselle järjestykselle. Näitä sopimisia ihmiskunta ja maapallo tarvitsevat olemassaoloaan eniten uhkaavan ydinaseiden kiellon edistämisessä, ilmastokriisin ratkaisemisessa ja turvallisuutta vaarantavan eriarvoisuuden ja köyhyyden voittamisessa.
Epävarmuutta pitää sietää. Pelkoa voidaan vähentää katsomalla kauemmaksi. Tarvitsemme tueksi tiedettä, tutkimusta ja kulttuuria. Samoin moninäkökulmaista yhteiskunnallista keskustelua – sellaistakin, jossa rauhanliikkeen näkökulmat tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Tarvitsemme visioita maailmanjärjestyksestä, jossa on tilaa kaikille ja joka ei perustu väkivaltaan ja alistamiseen. Tämä on ollut myös kaikkien käytyjen sotien opetus.
Lukeminen on rauhantyötä. Tiedämme viimeaikaisista tutkimuksista, että lukeminen on vähentynyt ja että miehet lukevat vähemmän kuten myös nuoret pojat. Kirjallisuuden lukeminen lisää ihmisten kykyä samaistua erilaisiin ihmiskohtaloihin ja itselle vieraisiin asioihin ja ovat polku empatiaan.
Tarvitsemme enemmän sivistystä, kykyä asettautua toisten asemaan, tarvitsemme ennakkoluulojen vähentämistä ja kykyä kohdata niitäkin, jotka ajattelevat aikamme ratkaistavista ongelmista toisella tavalla. Diplomatia, sovittelu, rauhanomaisten ratkaisujen hakeminen ja aina ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat niitä ihmiskunnan hyväksi havaitsemia keinoja, joita tarvitaan suunnattaessa tulevaisuuteen.
Omaan älylaitteeseen ja sosiaalisen median markkinahumun sijaan on syytä kääntää katse tähtitaivaalle – ymmärtää, että me kuulumme tähän planeettaan ja meille on annettu tehtäväksi vaalia sitä osana suurta – ei kuitenkaan pelottavaa -maailmankaikkeutta.
Mitä pitäisi tehdä:
1. ydinaseuhkan vähentäminen: sopimuspohjan vahvistaminen, ei ydinaseita Suomen maaperälle eikä osallistumista harjoituksiin: näin vähennämme uhkaa ja lisäämme turvaa;
2. ilmastotoimet: sodan ja aseteollisuuden hiilidioksidipäästöt eivät saa olla vapaamatkustajina, kun arvioimme kulutustottumuksiamme, luontokadon pysäyttämistä ja ekologisen ja kestävän kehityksen mahdollisuuksia;
3. monenkeskinen sopiminen: EU:n oikeutus rauhanrakentajana, YK:n uudistaminen kansojen pyöreän pöydän keskustelujen foorumina ja globaalina toimijana ja Suomi pohjoismaisessa yhteistyössä – kulttuurisen puolustusliittona;
4. tiede, tutkimus ja kulttuuri yhteiskunnallisten ongelmien ja jännitteiden ratkaisijana: lukeminen, syventyminen, ymmärtäminen, toimiminen;
5. moninäkökulmainen media on demokratiaa, yksiääninen on turvallistamisen tuottamaa propagandaa: vastakkainasettelusta ja viholliskuvista sekä epävarmuudesta ja pelosta yhteistyöhön ja luottamukseen.
