Suomen tiedekustantajien liitto ry

Suomen tiedekustantajien liitto ry Finnish Association for Scholarly Publishing is a national advocacy, training, and funding organization. Järjestö perustettiin marraskuussa 1993 Helsingissä.

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja oikeuksia tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen liittyvissä asioissa. Liitto lujittaa tieteellisten julkaisujen asemaa, edistää jäsentensä välistä yhteistyötä ja tukee tiedeyhteisön kansainvälistä kanssakäymistä tiedekustantamisen kehittämiseksi. Liiton jäseneksi voi liittyä jokainen Suomessa tieteellistä julkaisutoimintaa harjoittava oikeuskelpoinen yhteisö tai rekisteröity säätiö, jonka liiton hallitus hyväksyy jäseneksi. Vapaamuotoiseen jäsenhakemukseen liitetään päätös jäseneksi hakemisesta (esim. ote pöytäkirjasta) ja selvitys julkaisutoiminnan laadusta ja laajuudesta. Liitolla oli 146 jäsentä vuoden 2022 lopussa. Jäsenmaksu vuonna 2023 on 60 euroa. Suomen tiedekustantajien liitto on tekijänoikeusjärjestö Kopioston jäsen. Kopiosto valvoo tekijöiden, esittäjien, valokuvaajien ja kustantajien yhteisiä etuja julkaistujen teosten jälkikäyttöä koskevissa asioissa, lainsäädäntötyössä ja kansainvälisissä järjestöissä. Liitto käyttää Kopioston keräämiä tiedejulkaisujen käyttökorvauksia mm. seminaarien, webinaarien ja muiden koulutustilaisuuksien järjestämiseen, opintomatkoihin, palkintoihin sekä apurahoihin, joita myönnetään tiedekustannus- ja tiedejulkaisutoiminnan edistämiseen. Apurahoja haetaan helmikuussa ja lokakuussa liiton verkkosivun välityksellä. Liitto myöntää vuosittain 25 000 euron palkinnot Vuoden tiedekirjalle ja Vuoden tiedelehdelle. Valinnoista päättävät vuosittain vaihtuvat, päätöksissään itsenäiset raadit, jotka liiton hallitus kutsuu tehtäviinsä. Vuoden tiede-editori palkitaan 5000 eurolla. Palkittavia voi ehdottaa liiton hallitukselle marraskuun loppuun mennessä. Liiton kannustuspalkinto jaetaan kolmen vuoden välein. Sen suuruus on 6000 euroa. Liiton verkkosivuilta löydät ohjeita mm. vanhojen julkaisujen digitointiin, käsikirjoitusten vertaisarviointiin, sopimiseen ja tiedelehden lisenssin valintaan. Liitto suosittelee, että kustantaja ja tekijä(t) sopivat kaikista julkaisuista kirjallisesti.

Kevään palautekyselyssämme ehdotettiin tiede-editorien verkottumismahdollisuuksia ja matkoja kotimaassa. Siispä tervetul...
22/06/2026

Kevään palautekyselyssämme ehdotettiin tiede-editorien verkottumismahdollisuuksia ja matkoja kotimaassa. Siispä tervetuloa kirjamessu- ja opintomatkallemme Helsinkiin lokakuussa!

Haku on avoinna vielä tiistaina 23.6. Hakuprosessi on kevyt. Lue lisää myös ohjelmasta ja ajankohdasta: https://tiedekustantajat.fi/tiedotteet/verkotu/

Jäsenorganisaatioissa huomio! Kesäkuun 1. päivään mennessä saapuneet jäsenavustushakemukset käsitellään kesäkuussa.Lue l...
25/05/2026

Jäsenorganisaatioissa huomio! Kesäkuun 1. päivään mennessä saapuneet jäsenavustushakemukset käsitellään kesäkuussa.

Lue lisää edellytyksistä ja hae kotimaiseen kustannus- ja julkaisutoimintaan korvamerkittyä tukea: https://tiedekustantajat.fi/apurahat/jasenavustukset/

Jäsenavustuksemme ja apurahamme rahoitetaan tekijänoikeusjärjestö Kopioston keräämillä tiedejulkaisujen käyttökorvauksilla. Niitä tuottavat julkaisut, jotka on lisensoitu kansallisen sopimuslisenssijärjestelmän piiriin. Lisätietoa esim.
https://kopiosto.fi/kopiosto/tekijoille-ja-kustantajille/korvaukset-tekstin-ja-kuvan-tekijoille/

Kirjamessu- ja opintomatkamme Helsinkiin lokakuussa sisältää kustantamovierailuja, ohjeisohjelmaa ja iloista verkottumis...
22/05/2026

Kirjamessu- ja opintomatkamme Helsinkiin lokakuussa sisältää kustantamovierailuja, ohjeisohjelmaa ja iloista verkottumista. Tieteen editori, kustantaja, taittaja tai muu kustannus- ja julkaisualan osaaja: HAE mukaan matkalle viimeistään 23.6.

https://tiedekustantajat.fi/tiedotteet/verkotu/

(Ja kyllä: haku on avoin myös helsinkiläisille!)

Pohjoisen pienet kielet ja kulttuurit -opintomatkamme Tromssassa jatkuu myötätuulessa.Kuvassa tutustutaan napaseudun van...
16/04/2026

Pohjoisen pienet kielet ja kulttuurit -opintomatkamme Tromssassa jatkuu myötätuulessa.

Kuvassa tutustutaan napaseudun vanhoihin karttoihin Norjan polaari-instituutin vieraina.

Pohjoisen pienet kielet ja kulttuurit -opintomatkallamme Tromssaan tutustutaan mm. saamen kieliin ja identiteettipolitii...
15/04/2026

Pohjoisen pienet kielet ja kulttuurit -opintomatkallamme Tromssaan tutustutaan mm. saamen kieliin ja identiteettipolitiikkaan.

Kuvassa opitaan, että norjalaisuutta on aikoinaan yhdenmukaistettu tarjoamalla koululaisille valtion standardoima aamiainen. Saamenmaalla se sai nimen "Oslofrokost".

Perjantaipaja-webinaarisarjassamme 24.4. klo 13 selviää, kuinka toimitusneuvosto voi tukea tiedejulkaisun toimituksen ty...
13/04/2026

Perjantaipaja-webinaarisarjassamme 24.4. klo 13 selviää, kuinka toimitusneuvosto voi tukea tiedejulkaisun toimituksen työtä.

Toimitus- ja viestintäpäällikkö Anna-Mari Vesterinen (kuvassa) Helsinki University Pressistä ja toimitussihteeri Annu Perälä Media & viestintä -lehdestä alustavat.

Pääset Perjantaipaja-langoille suoraan koulutuskalenteristamme: https://tiedekustantajat.fi/koulutukset/

Kuva: Robert Nyblin

Osoite

PL 518
Helsinki
00101

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Suomen tiedekustantajien liitto ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria