30/06/2025
Stiina Saaristo sai Markku Arantilan ja Timo Setälän vieraiksi työhuoneelleen. Alla muutama ote mainiosta haastattatelusta:
”Tapasin sattumalta Kontulan kuntokellarissa ensimmäisen kerran Sirkka-Liisa Longan. Sirkka-Liisa sanoi tosi hienosti, että kun häneltä kysytään, miten kauan joku työ on kestänyt tehdä, hän aina sanoo, että koko elämän. Ajattelin, että minäkin alan nyt kunnioittaa töitäni sen mukaan, että olen jaksanut tehdä tätä kolmekymmentä vuotta. Se on tosi hyvä ajatus.
Kun olen ollut opiskelijoiden lopputyöntarkastajana, yksi iso ongelma on, että ihmiset eivät tee, vaan miettivät. Olen vähän simppeli tässä asiassa. On pakko tehdä ja sitten tulee mitä tulee. Toteutan karmaa. En ole aina siitä tykännyt eikä se aina ole kauhean trendikästä, m***a olen päättänyt olla rehellinen itselleni. Yritän hyväksyä työni ja teokseni ja itseni semmoisena kuin ne ovat. Nykyisin jopa sanon, että olen taiteilija. Olin kolmekymmentä, ennen kuin kun uskalsin sanoa, että olen taiteilija.”
….
Mistä keksit ajatuksen tehdä väritettyjä veistoksia?
Varmaankin lapsuuteni ihastuksesta tiimarikrääsään. Veistokset heräävät eloon, kun ne maalaa, ja tyylikkyys lähtee pois. Teosten lihallisuus ja henki tulee käsittelystä myös. Kun ne laittaa uuniin, ei voi ihan kontrolloida mitä sieltä tulee ulos. Ne kutistuvat ja tummuvat. Veistokset saavat semmoisen hassun hengen ja ovat lähestyttävämpiä.
Tyttäreni kertoi, että ”äiti, olen saanut vaikutteita sinusta. Piirsin koulussa yksisarvisen, jolta tulee räkää nenästä.” Hän oli tajunnut, että äidin töissä on joku sellainen vähän ikävä aspekti.
Lue koko haastattelu Taiteen kesänumerosta 3/25 tai verkkolehdestä.
Haastattelu Markku Arantila, kuvat Timo Setälä
