21/09/2025
Suomen kaivoskenttä toimii tilanteessa, jossa pääoman logiikka ja luonnontuhonta ohjaa sekä investointeja että ympäristölupia.
Luontoa louhitaan, vesistöjä kuormitetaan ja maisemia muokataan – eikä kyse ole yksittäisistä virheistä, vaan järjestelmällisestä toiminnasta, jonka juuret ovat markkinoistetussa bisnespolitiikassa.
Työntekijät ja luonto kantavat riskit, m***a voitot virtaavat usein ulkomaalaisille omistajille. Tämä rakenne mahdollistaa sekä luonnon että työväen riiston, ja siksi kaivostoiminnan tulevaisuutta ei voi arvioida pelkästään työllisyyden, teknologian tai huoltovarmuuden näkökulmasta. Tarvitaan ekologista luokkatietoisuutta – uudissana, joka tarkoittaa sitä, että ympäristökysymykset ja työelämän oikeudet nähdään samassa taistelussa, ei erillisinä.
Kaivosteollisuuden luottamusmiehet marssivat eduskuntaan (18.9.) – eivät hiljaisina, vaan painavin sanoin. He toivat mukanaan vetoomuksen, joka ei ole pelkkä paperi, vaan työväenluokan huuto: älkää repikö juuriltamme viimeisiäkin työpaikkoja! Kaivosveron nelinkertaistaminen ja sähköveron kiristys eivät ole vain budjettiteknisiä toimenpiteitä – ne ovat luokkapolitiikkaa, joka iskee suoraan duunarin arkeen.
Pyhäsalmi Mine Oy:n Jouni Jussinniemi sanoo suoraan:
”Ajatus siitä, että kotimainen mineraalituotanto voidaan yksinkertaisesti korvata tuonnilla, on osoitus siitä, ettei hallitus tunnista kaivosteollisuuden merkitystä huoltovarmuudelle ja omavaraisuudelle. Kaivokset ovat Suomelle yhtä keskeinen osa huoltovarmuutta kuin kotimainen ruoantuotanto. Kotimaiset kaivokset toimivat suurelta osin vähäpäästöisellä energialla ja luovat arvoa pitkälle mineraaliklusteriin, jonka liikevaihto ylittää 10 miljardia euroa. Tämä on vahvuus, jota tulisi kehittää, ei heikentää.”
Terrafame Oy:n Jesse Perhovaara muistuttaa:
”Kaivospaikkakunnilla työpaikat ovat ratkaisevan tärkeitä. Nyt esitetyt veronkorotukset eivät vahvista tätä perustaa, vaan päinvastoin vaarantavat sen. Hallituksen kaavailemat toimet nostaisivat kaivosalan kustannuksia merkittävästi. Ne lyhentäisivät kaivosten elinkaarta, vähentäisivät investointeja sekä uhkaisivat suoraan ja epäsuorasti tuhansia henkilötyövuosia.”
Outokumpu Chrome Oy:n Pasi Heikkinen korostaa:
”Kaivosteollisuus on olennainen osa Suomen teollista perustaa ja viennin kivijalkaa. Sen ylläpitämät työpaikat ovat ratkaisevan tärkeitä kaivospaikkakunnilla ympäri maata. Lyhytaikaiset lisäverotulot eivät riitä korvaamaan sitä arvonlisää, verotuloa ja työllisyyttä, joka katoaisi, jos kaivosten toimintaedellytyksiä heikennetään näin radikaalisti.
”
Teollisuusliiton Timo Nevaranta kiteyttää:
”Kaivosten luottamushenkilöt näkevät, että tämä on uhka toimialalle ja sen tulevaisuudelle. Tämä tulee jäädyttämään investointeja, kaivoksia suljetaan mahdollisesti ennenaikaisesti ja välittömästi kyse on tuhansista henkilötyövuosista. Kyse on myös huoltovarmuudesta.”
Kaivosteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela näkee toivon pilkahduksen:
”Tapasimme eduskuntaryhmien edustajia, Teollisuusliiton edustajat eli kaivostemme luottamushenkilöt esittivät painavan vetoomuksen, jonka sekä hallituspuolueet että oppositioryhmät kuuntelivat ja esittivät kysymyksiä. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että ymmärrystä tälle asialle on. Aika näyttää, riittääkö se ymmärrys vielä niin, että saamme teollisuuden toimintaedellytykset turvattua.”
Kaivosliiton tiedotteessa kaivostoiminnan ja luonnonsuojelun suhde hahmottuu jännitteisenä, m***a ei mustavalkoisena. Kaivosteollisuuden toimijat korostavat, että vastuullinen kaivostoiminta ei ole luonnonsuojelun vastakohta, vaan sen rinnalla kulkeva käytännön kumppani. Esimerkiksi Terrafame Oy:n Jesse Perhovaara painottaa, että ”ympäristönäkökulmat ovat keskeinen osa toimintaamme, ja ne otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa.” Tämä ei tarkoita ympäristön pyhittämistä markkinoiden ehdoilla, vaan pyrkimystä siihen, että teollinen toiminta ei tuhoa vaan sovittaa. Luonnonsuojelu ei ole kaivostoiminnan este, vaan sen eettinen mittatikku – uudissana kaivoseettisyys kuvaa tätä pyrkimystä: teollinen toiminta, joka tunnistaa ekologisen rajallisuuden ja ihmistyön arvon.
Kriittiset metallit – kuten koboltti, litium ja nikkeli – ovat raaka-aineita, joita eurooppalainen sotateollisuus kaipaa ja joita ilman ei synny sähköautoja, akkuja tai uusiutuvan energian teknologioita. Ne ovat myös osa globaalia siirtymää fossiilivapaaseen tuotantoon, m***a niiden louhinta ei ole ristiriidaton. Suomessa kaivostoiminta on keskeinen osa kriittisten metallien saatavuutta, ja kotimainen tuotanto nähdään strategisesti tärkeänä huoltovarmuuden ja omavaraisuuden kannalta. Samalla kaivostoiminta jättää jälkiä: ympäristövaikutukset ulottuvat vesistöihin, maaperään ja maisemaan.
Vaikka kaivokset pyrkivät vastuullisuuteen, ei mikään kaivos ole ympäristölle neutraali. Tarvitaan läpinäkyvyyttä, tiukkaa valvontaa ja paikallisten yhteisöjen äänen kuulemista – ei vain teknisiä lupaprosesseja, vaan ekologista demokratiaa. Rauhanliikkeen näkökulmasta myös militaristinen kehitys olisi käännettävä kohti aseetonta ja väkivallatonta kehitystä. Kaivostoiminnan tulevaisuus ei voi rakentua pelkän kysynnän varaan, vaan sen on tunnistettava rajallisen luonnon ja työväen oikeudet.
Tiedonantajan somejuttu 21.9.2025 Teksti: JP (Juha-Pekka) Väisänen. Kuva: Usv / CCA 333
