18/12/2025
Heavy Metal P***e saapui viime vuonna kotipesäämme Sonic Pump Studios ille akustisten kappaleiden kanssa ja istahdimmekin heti mikserin ääneen laitettiin levytehdas heti pyörimään. Nyt yhtyeen juhlajulkaisu on valmis ja kuunneltavissa kaikilla alustoilla!
Mixed by Eero Kaukomies
"SUOMENKIELISEN HEVIN EDELLÄKÄVIJÄ HEAVY METAL P***E NELJÄNNESVUOSISADAN IKÄÄN - UUSI LEVY JUHLISTAA MERKKIVUOT
Vuosituhannen alussa Kajaanissa perustettu Heavy Metal P***e on kuluvana vuonna tullut 25 vuoden ikään. Merkkipaalun kunniaksi yhtye julkaisee XXV-nimeä kantavan juhlalevyn joulukuun 5. päivä. Aina ensimmäisistä demoista viime vuosien menestyslevyihin yhtyeeltä on totuttu kuulemaan alati kunnianhimoisempaa musiikkia, jossa yhdistyvät perinnetietoinen heavy metal, vankat progressiiviset kaarteet sekä folk-henkisyys.
Nyt bändi lyö ällikällä, sillä uudesta materiaalista koostuvan juhlalevyn A-puoli esittelee aiempaa rustiikkisemman ja folk rockimman HMP:n. Asiaankuuluvasti mukana on myös Jethro Tull -cover, onhan kyseessä yksi bändin suurista esikuvista. CD:n ja digin lisäksi myös vinyylinä ilmestyvän levyn B-puolella kuullaan muutama live-otos yhtyeen viime vuosien keikoilta sekä uudelleenmiksatut versiot vanhoista kappaleista Aikakirjat ja Vainolaista vastaan.
Heavy Metal P***e työsti materiaalia biisipajassa kitaristi Juha Leikkaisen tiluksilla, missä akustiset kitarat, monenlaiset lyömäsoittimet ja liki antiikkinen kosketinsoitin soivat läpi yön pelimannihenkisesti jamitellen ja soittimia vaihdellen. Kasaan saatiin demotuksia, joiden pohjalta yhtye aloitti äänitykset Sonic Pumpissa.
"Alkuperäisenä ideana oli julkaista pelkkä akustinen EP, m***a kuinka ollakaan, nälkä kasvoi taas syödessä ja biisit kasvoivat täyteen HMP-mittaan - vaikkakin hieman totuttua kevyemmällä poljennolla”, laulaja-kitaristi Matias Palm kuvailee julkaisua.
XXV-BIISILISTA
1. Viimeisin vanha viisas
2. Suuri ratas
3. Kivikova kausi
4. Acres Wild (Jethro Tull cover)
5. Aaltojen valkoiset hampaat (live)
6. Velhojen vesuri (live)
7. Aamunkoiton huilumies (live)
8. Aikakirjat (remix 2025)
9. Vainolaista vastaan (remix 2025)"