WellDressage

WellDressage Häirintäpäiväkirja monimuotoisista rikoksista. Sivustoa ei valitettavasti voi poistaa koska joka kerta tilanne äityy vaikeaksi.

Sellaisessa oikeusvaltiossa me elämme 🤗

Esimerkiksi tällaiseen toimintaan täällä suomessa poliisin on omasta mielestään älykästä kysyä olenko ajatellut uskoa tä...
02/11/2025

Esimerkiksi tällaiseen toimintaan täällä suomessa poliisin on omasta mielestään älykästä kysyä olenko ajatellut uskoa tätä kehoitusta.

En ole ajatellut, asunto on umpihomeessa, tämä on yhtiön puheenjohtajan tekstiä, kyseisen äijän asuntoon on tehty kymmenien tuhansien € remontti ilman ensimmäistäkään päätöstä, laajennettu m2 joista yhtiön piikkiin, ilman lupaa, eikä niiden mukaisesti ole muuutettu edes vastikeperusteita. Jos joku lain vastaisia toimia toteuttava kirjoittaa luottamustehtävässä tälläistä 💩 samalla kun hyötyy siitä kymmeniä tuhansia, tuhoaa jonkun omaisuuden ( minun asunto) niin en yodellakaan aio uskoa että minulla on päässä vikaa, katsokaas kun ei ole. Homeet on tutkittu ja olemassa ja asunto on joulukuussa on 2v. asumiskiellossa. Tammikuussa sekin asia viettää vuosipäiväö, Hyvinkään kaupungilla kesti lähes vuosi tehdä asialle yhtään mitään, sen jälkeen kahteen vuoteen ei ole tapahtunut yhtään mitään. Viransijainen vei terveystarkastajilla asiasta uhkasakkoasian VUOSI sitten päätettäväksi, nyt vuosi siitä eikä sillekkään asialle ole tapahtunut yhtään mitään. Viransijainen on siis aikoja sitten lähtenyt ja asia palannut alkuperäisille henkilöille.

Olin IU poliisiin yhteydessä asunnon tuhoamisiin liittyen (mm.seinästä sahalla läpi+ muu) ja sieltä sitten ihmeteltiin terveystarkastajan toimia asian suhteen. Tätä esimerkkiä käyttäessäni (jatkuva hulluksi haukkuminen) minulta tiedustelee Pohjanmaan poliisi sitten että olenko ajatellut että uskoisin hulluksi huutelijoita, jos ovat siis oikeassa.No en ole ajatellut. Asunto nyt tosiaan on omaisuuttani ja tuhottu, en ajatellut siitäkään asiasta lähteä lataamoon, niin kun en tästä jatkuvasta häiriköinnistä, halventamisesta, auton tuhoamisista, uhkailusta, koirien uhkailusta tai mistään muustakaan rikoksista lähteä yhtään mihinkään lataamoihin. Todella "jännää" että sellainen ihan itsestään jatkuisi muutonkin jälkeen, vai mitä...? Ja dronetkin vaan ihan sattumalta roikkuu tallin päällä? Sattumia ei ole.

Sen sijaan poliisilla olisi pari hommaa hoidettavana, eikös? Aloittakaa vaikka kunnianloukkausista ja dronehäirinnästä.

Virallisia päätöksiä, ei vaan etene NEKÄÄN, koska yhdessä niin on sovittu 🤗 Ja missä on loistavaa tällaisia sopia, missä nämä kaikki ovat paikalla? Aivan!

Ja siinä kun haukutte, halvennatte ja jauhatte 💩 niin jopa lehtiä lukemalla selviää että jos se mitä olen kolme vuotta (!!!!) kertonut ei olisi totta, olisin aikoja sitten ollut kunnianloukkaussyytteissä, niin kun moni näiden vainojen kohde on. Toki en ole ketään nimellä maalittanutkaan, toisin kun tämä joukko ihmisiä. Nämä kuuluisivat myös syytteeseen julkisestikkin jaetusta 💩 m***a koska heillä on poliisit kavereinaan he eivät ole.

Tällainen ammattiin ja ammatinharjoittamiseen liittyvä julkinen halventaminen on törkeä kunnianloukkaus, se mainittiin ihan erikseen juuri julkisuudessakin olleessa kunnianloukkaustuomiossa, m***a hei minua sekään leikisti ei koske.

M***a 💩lisäksi suurinosa ihmisistä pitää tätä todella sairaana touhuna ja kymmenkunta todistajia odottaa edelleen sitä ensimmäistä todistelupyyntöään, ei ole kuulunut!!! Joukossa myös lääkäreitä ( ihmislääkäreitä) ja valvontaell. M***a ei vaan kuulla.

Ja tosiaan, niin kun olen monesti todennut, nämä häirintää aiheuttavat mielipuolet ja heidän yhteistyökumppanit suorasta...
02/11/2025

Ja tosiaan, niin kun olen monesti todennut, nämä häirintää aiheuttavat mielipuolet ja heidän yhteistyökumppanit suorastaan sekoavat kun tätä sivustoa ei ole olemassa. Erikoista sattumaa ei ole mikään, m***a että niin yksinkertaisia että joku pieni sivuston jämä tuntuu vaikuttavan toimiin. Olkoot esillä.

Milenterveys-/ psyk. hoitajana työhöni (se on toinen ammattini) kuuluu arvioida ihmisten käytöstä, mielialaa, mahdollista vaaraa/ väkivallan ym. uhkaa ja tällä hetkellä minua ja hevosiani on uhattu kuukausia ja pidän tätä uhkaa erittäin todennäköisenä, ihan ammatti-ihmisen roolista lausuen. Siksi olen julkassut nyt nämä muutamat asiat, julkaisen vielä ne rikosilmoitukset asiasta. Vuokrasuhteesta olen toimittanut kohtuullistamiskanteen oikeuteen m***a siitä huolimatta uhkailu jatkuu. Siihen on tähän mennessä osallistunut myös Pohjanmaan poliisi. IU poliisi ei sentään tällaista harrastanut, he jättivät vaan työnsä tekemättä. Luottamus poliisiin näiden häirinnäntäyteidten vuosien jälkeen on tasan 0, varsin perustellusti.

Poliisin työhön kuuluu rikostutkinta, ei niiden tekeminen, niihin osallistuminen ja julkisen vallan väärinkäyttö, joka sekin itsessään on jo rikos, virkarikoksiksi kutsutaan. Tällä hetkellä minulle on esim. perjantaina selvittänyt vuokranantajan kaksi edustajaa tekevänsä lainvastaisia toimia ja kertonut että Pohjanmaan poliisi toimittaa heidän kanssaan niitä lainvastaisia toimia, poliisiei asiaa joutanut useammasta puhelista huolimatta vahvistaa eikä kieltämään. Se on toki täysin uskottavaakin siihen nähden mitä poliisi täällä on jo puuhastellut, aiemmin vuokranantajan edustaja kertoi että poliisi on näitä minullekkin selvittämiään paskapuheita kertonut myös heille, tottakai poliisin kuuluukin rikkoa vaitiolonsa ja ennen kaikkea perättömillä lausumilla, eikös vaan? Rikoksia kumpainenkin.

Olen nämä myös juristilleni kertonut, m***a hän edelleen kuvittelee että Suomen poliisi noudattaa lakia, vaikka on nähnyt vinon pinon asiakirjoja ettei niin ole. On erikoista miten vaikeaa on ymmärtää kirjoitettua tekstiä ja keksiä epämääräisiä meriselityksiä vaikka näkee hyvin asioiden olevan totta. M***a palailen asiaan iltapäivällä, selvin sanoin, valitettavasti se on nyt itsensä ja eläintensä turvaksi tehtävä, kun ei asioita saa selvitettyäkään.

Julkasen nyt tuon kummallisesti viestiketjusta katoavan kuvakaappauksen tähän, kun todiatajia ei kuulla, todistaja on tehnyt rikosilmoituksen, jota kutsuttiin vihjeeksi jolle ei voi tehdä mitään. On lisääkin todistajia jotka ovat kertoneet että kyseiset vekottimet lentävät edelleen samoilla paikoilla Hyvinkää-Nurmijärvi akselilla ja tämä todistaja joka rikosilmoituksen teki sai niitä myös kotinsa päälle roikkumaan. Emme elä Kiinassa ja tämän kaltainen ihmisten kyttääminen ja vainoaminen on rikos, meistä kukaan kun ei ole mitään rinoksia elämässään tehnyt. Myöskään Käräjäoikeuksissa ei ole ollut päätöksiä pakkokeinoista joille olisi myönnetty lupia. Jatkuva kuvaaminen ja kyttääminen on nimittäin pakkokeino johon haetaan oikeudesta luvat. Eikä rikosilmoitus vihje ole.

On se kummallista miten puhelimesta aina vaan "katoilee" tavaraa.

M***a hyvin voi selvittää mistä on kysymys, odoitteet annettu yli vuosi sitten ja siellä edelleen lentelevät, "jatkuvan vaaran" ilmatilassa. Eli omia...?

Tässä taas yksi näkemys lentoasiaan, minua ei kyllä ilmavoimat huolettanut, saatiin kerrankin olla rauhassa kun hävittäj...
01/11/2025

Tässä taas yksi näkemys lentoasiaan, minua ei kyllä ilmavoimat huolettanut, saatiin kerrankin olla rauhassa kun hävittäjät lenteli.

M***a jopa ilmavoimien harjoitus voi pelottaa, kertoo toimitusjohtaja Kaisa Tupamäki- Kukkamo.

Ilmavoimien harjoitus Mikkelissä herätti yllättävän huolen: säikähtäneet tammat voivat varsoa ja hevoset vauhkoontua | Etelä-Savo | Yle https://share.google/XsFUCiL9QiHXoXlX9

M***a täällä pitää saada harjoittaa vuosia häirintää.

t. Toimitusjohtaja Jasmin Varsta

06/10/2025

Häiriköt eivät ilmeisesti kykene lopettamaan. Jossain kohtaa jokaisen tulee saada jatkaa elämäänsä, niin myös minun kuin hevosten.

Tässä asiassa on paljon hyvinkin vakavia asioita, kun ajattelen niitä sote/hoitalan ammattilaisena ja ne on asioita joita en tule jättämään puolitiehen. Näistä asioista kertominen ei myöskään ole tuonut merkittävää hyötyä, ennen kaikkea osallistuneet käyttävät asioita hyväkseen, on kuitenkin hyvä muistaa etten tietenkään ole jakanut asioista kun murto-osaa, eikä tässä kerrottuja asioita kannata millään tavoin ottaa koko totuutena, halusin tuoda varsin asiatonta toimintaa esille, m***a en nyt varsinaisesti suurempaa hyötyäkään asiasta ole nähnyt.

Ilmeisesti tämä asia on sillä tolalla ettei se tule päättymään ennen oikeuslaitosten käsittelyitä.
Tekijät minulla on suurinpiirtein tiedossa.

Minun on nyt aika hyvästellä tämä roska, muutamia uusia osallisia on selvinnyt viime viikollakin, m***a nyt on aika keskittyä työntekoon.

Talliimme ei voi tulla asiakaskastoiminnan aikana, sen ymmärtää jokainen. Jokaisesta lennätyksestä asiakasaikoina teen ilmoituksen ja ne luonnollisesti tulee hoitaa, sen tietää ja ymmärtää varmasti myös viranomaistahot, vanhat jo menneet asiat jäävät odottamaan oikeuslaitosten käsittelyä.

Oikeuslaitoksiin tässä nyt on voinut luottaa vaikka toisinaan niihin on hämmästyttävän vaikeaa päästää. Viimeisin positiivinen päätös saapui viime perjantaina, loput käsitellään aikanaan.

03/10/2025

Jos pitää joka päivä pimeän ajan roikkua jonkun tahon väriä vaihtavilla valopalloillaan ja sen tosi m***a kaveria naaman edessä niin jotain on vialla. Minua ei sinällään kiinnosta kuka testaa mitä, minua kiinnosta se mikä on alkanut joulukuussa 2022 kaikkine lieveilmiöineen. Kaikki jotka asiasta tietää, tietää sen että tämä ei ole ollut viaton minkään laitteiden testaus kaikkine oheisasioineen ja muuttuvine lähinnä epätoivoisine selityksineen.

Viimeisin on ollut melkoinen mustamaalauskampanja, jossa on siirrytty jopa ilmoitteluiden puolelle, kerron myöhemmin kenen kaikkien osalta.

Sinällään minulle on yksi lysti kenen nämä on, koska vahinkoa on aiheutettu varsin mittavasti on olemassa taho joka asiasta vastaa.

On selvää mitä ne on, on selvää että seuraavalla paikkakunnalla on valopallojen hengailu jatkunut ja luonto itsessään ei näitä sisällä. On selvää että ne häiritsee ja on ihan turha esitelmöidä olisiko jollain oikeus jatkuvasti mm. tuossa kohtaa roikkua. Kilometrin päässä ei ole yhtään mikään, vaan tuossa kuusen päällä, silmä käteen niin selviää.

Sekin kuinka vaikeaa ja järjetöntä tästä on tehty kertoo omaa tarinaa, jokaisen ihmeellisen höpöttäjän osalta (loukkaantukaa aivan rauhassa). Näitäkin hautausmaa-sivuja jaksetaan käydä kyttäämässä varsin reilusti siihen nähden ettei näitä oikeastaan ole aiiiiiikoihin piiruakaan missän mainosteltu.

On lähinnä naurettavaa miten yksinkertaisessa maailmassa ihmiset kuvittelee elävänsä ja miten jollain naurettavalla ilmoittelulla yritetään saada todistettavat asiat katoamaan.

Vähemmän naurettavaa olisi tulla edes yhden ihmisen/tahon osalta todistamaan niitä omia väitteitään todeksi, laitteilla joilla niin tehdään. Lällättely, haukkuminen, muiden ongelmien aiheuttaminen, utelu ym. ei sitä tee. Sekin on todella jännä juttu jos mikään ei liity toisiinsa. Yhteistä kaikelle on se että kukaan muu ei ole todistanut yhtäkään omaa väitettään, missään asiassa.

Koskas sen vuoro on? Viime viikkoonkin mahtui niin paljon uusia tarinoita ja paskapuheita ettei todeksi meinaa uskoa.

Sokeille tiedoksi että kyseessä on mm. kuusen päällä oleva väriä vaihtava pallo ja sen kaverit. Kamera huono, en suosittele Nothing Phone 3a Pro puhelinta jos joskus tällaista tarve kuvata, Samsungin S:t on paljon parempia. Edelleen, tulkaa kuvailemaan paremmilla ja sitten niille useille todistajillekkin on VIELÄKIN puhelut soittamatta, niin kun ollut jo muutaman vuoden, siellä ne odottelee puheluita.

M***a täällä nämä valopallot roikkuvat, niin kun joka ilta. Ei auttanut viimeisimmätkään ilmoittelut, ne on muuten asiana menneet liian pitkälle. Palaillaan niihin jossain kohtaa, jos ilmoittelijat lukee näitä.

Viimeisin hittijankutus on tämä: Asunko yksin? Joka tuutista a) ei kuulu kenellekään asunko vai en tai ylipäätään missä asun b) mistä lähtien ei ole saanut asua yksin? Ja ei, en ole lainkaan yksinäinen, eikä sekään itse asiassa kuulu kenellekään, ei ihan normi small talk-keskustelu sekään.

Muutoinkin sanon nyt ihan tähän että jos ei kiinnosta vastavuoroiset keskustelut, voi sen utelun jättää vaan välistä, en ole kovinkaan kiinnostunut enää tänä päivänä selvittämään vieraille ihmisille asioitani, asumisista lähtien, enkä tosiaan ymmärrä mitä kenellekään kuuluu asunko esim jonkun kanssa, saati jokaiselle vastaantulijalle. Normaalit vastavuoroiset keskustelut on sitten ihan asia erikseen.

Onko koirat vihaisia tai kenelle erityisesti koirat on vihaisia ( koirat ei ole vihaisia, mikään koirani ei koskaan ole ollut vihainen), kuka omistaa mitä jne. Asun miten asun, kenen kanssa asun, koirani ovat rodultaan vahtikoiria, älä siis tule kutsumatta meidän kotiin/autoon/mihinkään ja ei, en siis asu yksin, en etsi parisuhdetta enkä halua jakaa jokaista asiaani vieraiden ihmisten kanssa, niin kun ei muutkaan halua, tykkään olla rauhassa eikä minulta jatkuvasti tarvitse kysyä miksi olen esim. muuttanut johonkin. Hajurako sen utelunkin suhteen, läheiset on eri asia.

On eri asia kertoa tapahtumista jotka tuotetaan ulkopuolelta kun henkilökohtaisista asioista, nämä häiriköinnit ym sekoilut eivät ole minun henkilökohtaisia asioita, ne ei oikeastaan ole minun asioita ollenkaan vaan tuottajiensa asioita, ei kannata mennä sekaisin asioiden suhteen.

Yritystoiminnasta kertominen on eri asia, m***a se ei kauheasti tunnu kiinnostavan kyselijöitä.

02/10/2025

Ihan tässä nyt sanon kaikille puoskareille jotka lähinnä harjoittavat elinkeinotoimintaani kohdistuvia vahingontekoja sekä minun halventamista elinkeinoharjoittajana seuraavaa:

1. Psykiatrisen hoidon parissa työskentelee koulutettuja ihmisiä ja syystä. Se on omaa erikoisalaa jossa diagnosointi vaatii tutkimista ja tietotaitoa tutkimisen pohjalle.

2. Suomessa diagnosoi vain lääkärit, muut kouluttautuneet ihmiset (hoitajat, psykologit, terapeutit) vievät lääkäreille tietoja saamistaan havainnoista. Vakavimpia mielenterveydenhäiriöitä diagnosoi vain erikoislääkärit, eli psykiatrit, koulutus kaikkinensa yli 10vuotta.

3. Huonoa näköä tutkii optikot ja silmälääkärit, ei psykiatrit.

4. Hallusinaatiota ei voi kuvata tai videoida.

5. Homeremontteja tai rikostutkintaa ei saa sosiaalivirastosta, mielenterveystoimistosta eikä lääkäristä.

6. Elinkeinoon kohdistuvalla häirinnällä on hinta, liikevaihto ja muut vahingot ovat osa sitä hintaa.

7. Jos kohde on mielisairas eikä rikosten uhri, sillekkin on hinta, Suomessa sen hinta on työkyvyttömyyseläke. Sen kustannukset on yhteiskunnalle miljoonia, sitä ei saa siksi että joku nyt vaan haluaa huudella hulluksi.

Olette vapaita selvittämään keskenänne kumman hankitte minulle, myös kohta 7 sopii, kunhan löydätte lääkärin joka sen diagnosoi, itse en ole sitä löytänyt. Kohta 6 tulee edullisemmaksi.

Hoitakaa maaliin homma. Lähinnä tämä on hullun hommaa, m***a jätän sen kuitenkin sanomatta, ihan siksi että oikeat mielenterveysongelmat ei ole pilkan aihe eikä tässä nyt kuitenkaan puolin eikä toisin ole kyse niistä. Lopettakaa jo tämä perseily.

Dronekauhua kun oikein viljellään, niin katsokaa mikä kelpaa lehdille ja joka paikkaan todisteeksi droonista. Valopallo....
28/09/2025

Dronekauhua kun oikein viljellään, niin katsokaa mikä kelpaa lehdille ja joka paikkaan todisteeksi droonista. Valopallo. Näin.

Alkaa olla aika naurettava läppä nämä droonit. Ihan hauskaa renkutusta tämä toki, harmi että tulee kalliiksi. Ja silti v...
28/09/2025

Alkaa olla aika naurettava läppä nämä droonit. Ihan hauskaa renkutusta tämä toki, harmi että tulee kalliiksi. Ja silti vaan jatkuu. Oikeastikko joku kuvittelee että nämä on jotain Venäjän laitteitta. Pikkasen naurettava false flag operaatio. Vai miten, vai Venäjäkö tänne jäi lentämään? Olisko jollain Putinin numeroa, niin jos soittaisin sitten sille? Ukkohan on eläinihmisiä niin heillä varmaan käynyt paha virhe? Hassua kuitenkin että tämä palvelee viranomaisia ja oikeastaan jopa vuokranantajiakin, vuokratiloissa kun ollaan ja vuokranantajat luulee että on on vuokralaisen ongelma yksin tämä häirintä. Olen ennenkin sanonut että tämä ihan palvelee niitäkin. Se oli olevinaan ihan outo ajatus, m***a kyllä sieltä lainsäädännöstä sekin löytyy että tällaisissa tilanteissa vastuu jakautuu kummallekkin, siis taloudellinen osuus. M***a ei mitään tapellaan siitääkin. Tulisko joku jo hakemaan helvettiin nämä pellet. Ja eilen saatiin taas lisää todistajia näille, paljon niitä tarvitaan. 7000 kpl?

M***a sovitaan nyt vaikka että Venäjän se tietenkin. Mistä saan tämän Venäjän yhteystiedot?

Ja siis Ihan han oikeasti, minä olen sitä mieltä että näillä on ihan lupa tälle häirinnälle ja juurikin viranomaisilta. Muuten ei ole ollenkaan uskottavaa että häirintä jonka näkee kaikki ympärillä (jos haluaa nähdä) ei todella jatku vuosia. Tämä tosiaan on alkanut joulukuussa 2022 eli samaan aikaan kun silloisen asuinpaikan droonihavainnot, en vaan itse kyseisitä vekottimiata tajumnut mitään. Yhtään kukaan ei muuttele kenenkään perässä pitkin Suomea, että kyllä tämä muulla tapaa on organisoitu. Tai sitten joku umpihullu ja erittäin varakas umpihullu. M***a ihan näkyvästi lennellään, pitkin kyliä, ei paljon murehdituta kuka näkee, vai alatteko kaikkia jauhamaan hulluiksi..? Säälittävä oljenkorsi sekin.

t. Jasu

Drontsut kun tulivat tänäkin iltana niin lunastan viimein lupaukseni. Aloitan TUKESIN Kielo Erkosta. Tukes on kieltäytyn...
26/09/2025

Drontsut kun tulivat tänäkin iltana niin lunastan viimein lupaukseni.

Aloitan TUKESIN Kielo Erkosta. Tukes on kieltäytynyt selvittämästä kanssani asiaa joten haluan jakaa teille miten toimii Tukes ja sen talliylitarkastaja (huomioi titteli).

Kuvissa näette että Kielo on ryhtynyt psykiatrian erikoislääkäriksi sivutyönään. Koska asiat menee hänellä yli ymmärryksen tai vaihtoehtoisesti rouva tunnisti laitteet, hän päätti asettaa minulle mielenterveysdiagnoosin ja pyytää sosiaalitoimelta siihen tuen tarpeen arviointia.

Jotta Erkko saa lauottua oikein kovilla hän kertoo että todellisuudentajuni on hämärtynyt, tämän hän tekee maatalousalan ihmisenä. Sinällään hieno argumentti että tällaisesta lausumasta voisi saada pakkohoitolähetteen (onneksi olin hoitanut lääkärinlausumat jo lukuisia kertoja etukäteen, sillä tällaista on vihjailtu). Tallinpitäjä jolla on tallillinen hevosia voisi päästä tällaisesta "viranomaislausumasta" siis muutaman viikon jaksolle, jos se uskottaisiin. Ilmeisesti rouvan tavoitteena on ollut saada hevoset huostaanotettua vaikka nyt näin, liekö rouvalla kouluhevosten tarve 🤷

Edes tämä ei riitä Kielolle vaan hän toimittaa nämä tiedot viranomaisena Suomenratsastajainliitolle, eli yhdistykselle. Jossa se otetaan vastaan tietona, siis edes kyseenalaistamatta sitä että viranomainen rikkoo vaitiolonsa, saati selvittämättä asian todenperäisyyttä.

Minna Peltonen esti puhelinnumeroni kun olin soittamassa tämän TUKESIN saagan jälkeen asiakirjoja että talliin haetaan SRLn hyväksyntä, ajatellen yritystoiminnalleni ylimääräistä turvaa sekä turvaa hevosille, siitä että talli on lajiliiton jäsentalli. Peltosen kanssa minulla ei ole ollut koskaan minkäännäköisiä erimielisyyksiä, m***a viestin droneista ja häirinnästä lähetin heille kummallekkin, Peltonen ei siihen minulle koskaan vastannut.

Olisin hyvin varovainen sen suhteen kenen todellisuudentajun kutsuu hämärtyneen. Sitä kuinka laajalle joukolle hän on näitä "tietojaan" jakanut en tiedä, niin hän kun hänen esimiehensä kieltäytyvät selvittämästä asiaa.

Mitään värikynää ei ole tässäkään ja koko viestittely Erkon kanssa saatavilla. Toki sen tämän perusteella jakaa Erkkokin joka ei kummemmin välitä vaitioloista viranomaisasemassa.

Tähän tilanteeseen johti pyyntöni Tukesilta asiakasturvallisuutta koskien kun talli on jatkuvan häirinnän kohteena.

Niin kun päivämääristä näette mikään ei ole loppumaan päinkään, viranomaisten osallisuus on ollut varsin messevää ja näkyvää tämän vuoden puolella, muuta ei taida enää olla edes jäljellä kun näiden ja droonien aiheuttanat ongelmat. Rohkea veto kuitenkin, m***a kovasti ovat rohkaistuneet tämän vuoden puolella.

Kirjoitathan vielä B-lausunnon eläkettä varten kelaan, kela on jo rasitusperäisten vammojen osalta katsonut minut työkykyiseksi aikoja sitten.

Lääkärit ovat näitä hullun papereita kieltäytyneet kirjoittamasta vaikka jo yli vuosi sitten pyysin että kirjoittaa ne hullun paperit niin pääsen tästä helvetistä ja saan edes eläkkeen, eivät suostu kirjoittamaan kun eivät voi diagnosoida mitään mt puolen sairauksia.

Vielä kukaan ei ole ollut näin härski että olisi a) sanonut suoraan b)kirjoittanut sen todistettavasti, katsotaan nyt alkaako idiootit tehtailla seuraavaksi vaikka näitä. Lähimpänä on käynyt Tanner, ei tokikaan kirjallisesti.

Luonnollisesti tulen tekemään tästä rikosilmoituksen, edellä mainitsemistani syistä. Olette te vaan eläinrakkaita, vai oliko samalla suunniteltu jo hevosten hoito ja kenties uudet omistajatkin?

M***a nyt näitä saapi lähteä ihmisten ilmoille. Muistakaa laittaa Tukesista kelaan paperit, minulla on ihan hyvä eläke.

Lisään vielä että olen ollut näiden noin 1000päivän aikana yhteydessä 3 kertaa Tukesiin, kerran droneista kaksi kertaa muusta häirinnästä joka lopulta paljastuikin dronehäirinnäksi, kerran Kielo on itse kysellyt kuulumisia aiheen suhteen. Sähköpostit tallessa.

M***a jatketaan. Muistakaa kela! Tai oikeammin Mela, olen myel- vakuutettu, ilmoitelkaa vaikka sinne näitä näkemyksiänne, vaikka ei ne toki sinne kelpaa, koska tosiaan puuttuu ne lääkärin paperit (psykiatrin), m***a aina voi kokeilla, vähän laajempaa kirjoittelua toki vaatii.

Jonkun liitteenkin hän oli lisännyt, sitä en saanut tietooni. Toivottavasti ei lähettele asian rikosilmoitusta ympäriinsä, mitä luultavammin toki lähettelee. Näitä asioita en nyt saanut selviteltyä sen enempää heidän kun muiden kanssa. Ilmoittajan olisi toivonut salattavaksi kun olisi paljon kivampi miettiä että kukahan se nyt tämmöistäkin on tehnyt ja tässä nyt on sekin riski että teen juuri tämän minkä tässä teen.

Huono homma sitten vielä levitellä näitä itse keksimiään diagnooseja. Tämä on minun elinkeino joilla nämä kolmatta vuotta pelleilee, levittelee valheita ja käyttää viranomaisasemaansa hyväksi. Jos tulee paha mieli kannattaa muistaa että on itse tehnyt tämän ja yrittänyt taas kerran aiheuttaa hyvin vakavia seuraamuksia. Tämä ei ole huolta vaan silkkaa kiusantekoa, paskanpuhumista ja eläinten hoidon vaarantamista.
Samoin kannattaa muistaa että te yritätte tuhota minua ja elämäntyötäni valehtelemalla ja rikoksilla, miksi, odotan siihen edelleen vastausta? Koska minä en ole tehnyt ketään kohtaan mitään rikoksia, enkä ylipäätään koskaan riidellyt yhdenkään näiden ihmisten kanssa.

Sitä olen miettinyt että mikä muu osuus näillä ihmisillä tähän kaikkeen on..?

Kaikki asian ympärillä kakkaa jauhavat osalliset ja salailijat, tuikataan tällaista totuusseerumia ja katsotaan kuinka k...
26/09/2025

Kaikki asian ympärillä kakkaa jauhavat osalliset ja salailijat, tuikataan tällaista totuusseerumia ja katsotaan kuinka käy? Sitten lompsitaan valheenpaljastustestiin ja todistusaineisto läpi. Mitä lottoatte, kenen tarina olisi lähimpänä tapahtumia?

On sitä kaikenlaisia apuja kuitenkin tarjolla totuuden selvittämiseksi plus todistajat ja todistusaineistot. Ihan viitaten taas tämänpäiväisiin keskusteluihin.

Koska tavataan ja missä? Kuka ottaa lääkärin mukaan? Kauanko vielä jatketaan?

25/09/2025

Minulle on tehty tänään selvinnyt että tässä minun asiassa on ollut toimijoina hevosalan ihmisiä, siis muutkin kun alulle panijat, tähän on osallistunut myös ainakin juristi, epäilen että ihan juristeja.

Nekin henkilö vievät juuri niihin henkilöihin jotka alusta saakka olen poliisille nimennyt, en ole yllättynyt. Lisäksi on sitten tämä toinen oikeudessakin puitu riitaporukka jotka ovat toki jo osaltaan jääneet kiinni toimistaan, loppusilausta vaille valmista.

M***a tällaista häirintää tuetaan alamme osalta erittäin vahvasti. Minä en ole yllättynyt, moni muu on ollut.

Jutussa on mukana tietenkin myös viranomaistahoja ja useita yksityisiä toimijoita, se on varmasti selvää kaikille kanssaseuraajille. Dronetkaan ei luonnollisesti ole yksityishenkilöiden omistuksessa, se on varmasti selvää jokaiselle, muutenhan ne olisi tässä laajuudessa kiinnostanut niin viranomaistahoja kun varmasti ihan lehdostöäkin.

Jään vielä miettimään kannattaako enää poliisille viedä tietojaan koska, no, arvaatte varmaan miksi.

M***a sen verran teroitan että kaikella on ollut niin valvontaeläinlääkäreiden, SRLn kun Tukesin hyväksyntä. Loput viivoista saa yhdistellä vielä itse. Kun jatkaa riittävän pitkään asioilla on tapana selvitä, itsehillintä olisi ollut avainasemassa m***a se vastapuolilta näimmä puuttui 🤷 On toki puuttunut koko ajan, m***a kun on lupa toimilleen niin on.

Katsokaas kun ne ihmiset joille tekee pahoja pitää kyetä kohtaamaan, se tosiaan koitui vastapuolen ongelmaksi 👌

Paikalliset häiriköt varmasti saapuvat paikalle illalla koska olettavat ilmeisesti olevansa kuolemattomia ja jostain syystä vapaita jatkamaan häiriköintiään.

Sitä olemme tässä miettineet että paljonko olette saaneet rahaa korvaukseksi?

24/09/2025

Kiitokset puolustusvoimille muutaman päivän lentelyistä, voidaan ottaa vakiovieraiksi jos sillä pääsee dronehäiriköistä! Vaihdetaan elukoiden kanssa milloin vaan dronet hävittäjiin, jälkimmäiset kun eivät koskaan ole häiriköineet hevosia 🙏

M***a kiva kun kävitte, nyt alkaakin taas varmaan jo muutaman vuoden kestänyt häirikköjen ilakointi 👏👏👏.

Ai niin, se läppä ettei hevonen pelkää ylhäältä tulevaa uhkaa. Nyt kun menette illalla talliin, kokeilkaa mitä naapurihevonen sanoo kun heität loimen yhtäkkiä välineinän päälle? Aivan, tiedetään sanomattakin 👌

Nyt ollaan niin pienessä kylässä että laitelkaa vaan viestiä kun näette nousuja, joitain paikkoja jo tiedänkin.

Osoite

Hyvinkää

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita WellDressage :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti WellDressage :lle:

Jaa