25/05/2026
Tällaista tulossa 10.6. ! Ensimmäinen maistiainen tulevalta pitkäsoitolta!
Meidän seuraava single on lainakappale Sä et voi. Kossupullolta nimensä napannut 013 oli bändimme alkuaikoina merkittävä vaikuttaja ja melkeinpä yksi syistä bändin perustamiseen. Sä et voi biisiä soitettiin varmaan jo ensimmäisissä treeneissä kolmistaan ennen kuin Dan oli edes ehtinyt liittyä bändiin. Biisi oli peruja Jaakon ja Joonan edellisen bändin Rajakahakan ohjelmistosta. Tätä historiaa vasten Jaakko päätyi myös laulamaan tämän version.
10.6. julkaistava single on ensimmäinen maistiainen tulevalta albumiltamme, joka kantaa nimeä Lainakengissä. Kyseessä ei ole mikään perinteinen Katujen Äänet albumi vaan oikea vanhan liiton cover-albumi, jolta löytyy meidän vuosien saatossa äänittämiä covereita. Suurinta osaa näistä ei ole aiemmin julkaistu missään muodossa. Monille kappaleet saattavat kuitenkin olla tuttuja meidän keikoiltamme. Tarkempi albumin julkaisupäivä julkistetaan myöhemmin.
Sävelet ja sanat: Ismo Ala-Sippola
Äänitys ja miksaus:
Masterointi:
Kansi:
Julkaisu: Killer Records
#013