23/09/2025
Saimme eilen tiedon, että Helmivyön julkaisema Irmari Rantamalan Martvan toinen osa on puutteellinen. Lopusta puuttuu reilu sivu tekstiä. Lataamme kohtapuoliin BoD:hen uuden tiedoston, ja puuttuva teksti on alla. Jos olet ostanut kirjan, otapa yhteys Helmivyöhön (mieluummin sähköpostilla kuin Mese-viestillä: [email protected]), niin lähetämme korvauksetta korjatun painoksen, jahka niitä saapuu.
Ja se puuttuva teksti (sen voi vaikka tulostaa ja panna kirjan väliin):
Komeat ajopelit olivat hänestä Oolavin uusia kirkkorekiä, joissa he nyt ajelivat, kuten lapsina kodin kirkkoreessä. Ne olivat loistavia, komeita, hevoset olivat niiden mukaisia ja siitä kaikesta hän kiitti Oolavia, joka siten yhä vain yleni hänen silmissänsä.
Niin kuluivat päivät, vuotivat aivan vetenä, Martvan sitä huomaamatta. Ja kun he kävivät museoissa ja Oolavi selitteli hänelle maalauksia, ihaili hän enemmän Oolavin selityksiä kuin maalauksien ihanuutta. Oolavi tuntui tietävän kaikki, ymmärtävän kaikki. Martva uskoi, että hän oli paljon tutkinut. Hän sääli aivan häntä, ajatellessansa että hän oli ehkä yöt päivät istunut ahkerassa työssä.
Ainoastaan pari taulua herätti Martvan sulhasensa ihailusta: Kun hän katseli Semiradskin ihmeen kaunista ja ihanaa taulua, jossa Maria istuu Jeesuksen jalkain juuressa, muistuivat hänen mieleensä nuoren papin puheet ja hän huomasi itse istuneensa hänen edessänsä aivan niin kun Maria on maalattu lempeän Jeesuksen eteen. Elämän suuri, puhdas jumalallinen runous avautui hänen eteensä niin hienona ja ylevänä, että sen jokainen säe väreili hentona ja arkana kuin kukkalehden ensi väri, kun päivän puhdas säde siihen koskee valosuutelollansa. Hän pysähtyi ja katseli kauvan elämän hienointa runoutta.
Kun he myöhemmin katselivat saman mestarin ihmeen loistavaa mestariteosta, jättiläismaalausta Poseidonin pidoista, jossa etelän kuuma veri kiehuu miesten suonissa tulisena, sytyttäen silmiin aistillisen palon; kun he katselivat alastomaksi riisuttua kaunotarta, muistivat molemmat Harhaman kirjaa. Heidän katseensa kohtasivat toisensa ja hieno naurahdus ilmaisi, että molemmat olivat ymmärtäneet toistensa ajatukset. Martvan sielussa värähti jumalallisen runon seassa lemmenrunouden kuuma hehkuva sävel. Salataksensa sen tarttui hän nopeasti Oolavin käsivarteen, lausuen:
— “Mennään, Oolavi!”
Hänen sielunsa oli nyt herkkä kaikelle.
Päivät kuluivat. Martvan ihastus painoi häntä yhä enemmän antautumaan Oolavin turviin. Vähä vähältä lähenivät he toisiansa, huumautuivat ja valmistuivat ottamaan sokkoina onnea kiinni.
