Opiskelijamedia Pomedia

Opiskelijamedia Pomedia Pomedia on Ilkka-Pohjalaisen ja Vaasan yliopiston yhteinen mediakasvatushanke.

Ilkka-Pohjalainen toteuttaa yhteistyössäVaasan yliopiston kanssa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien opiskelijoille journalismisivuston, johon opiskelijat saaavat itse tuottaa monimediaista journalistista sisältöä.

Ai mikä Wasa Future Festival? Tapahtuman idea on peräisin vuodelta 2013, ja se on kasvanut siitä vuosi vuodelta suuremma...
02/08/2025

Ai mikä Wasa Future Festival?

Tapahtuman idea on peräisin vuodelta 2013, ja se on kasvanut siitä vuosi vuodelta suuremmaksi. Ohjelmaan kuuluu luentoja, paneeleja, avajaisia, näyttelyitä ja osallistavia performansseja hyvin monenlaisille kohderyhmille asiantuntijoista opiskelijoihin ja poliitikoista koululaisiin.

Koska Vaasa on Pohjoismaiden suurin energiakeskittymä, WFF:n monet sen aiheet koskevat uutta teknologiaa ja energiaa. Tapahtuman tavoitteena on esimerkiksi löytää uusia tapoja vaikuttaa ja luoda innovaatioita Merenkurkun alueen sekä koko Suomen kehittämiseksi. Teknologian lisäksi tapahtumalle tärkeitä aiheita ovat myös esimerkiksi kulttuuri, työllisyys ja tekoäly.

Pomedia on mukana Wasa Future Festivalissa etenkin yliopiston päivänä, tiistaina 12. elokuuta. Emme kuitenkaan malta olla ottamatta varaslähtöä tapahtumaan jo maanantaina 11.8. iltapäivällä, kun teemana on metsä.

Kaikki Pomedian tuottamat ohjelmat ovat Vaasan yliopiston opiskelijoiden ideoimia. Tervetuloa seuraamaan niitä ja osallistumaan itsekin!

Okei halutaan huudella tästäkin tapahtumasta, vaikka tässä ei varsinaisesti olla mukana. Wasa Future Festivalissa on nim...
01/08/2025

Okei halutaan huudella tästäkin tapahtumasta, vaikka tässä ei varsinaisesti olla mukana.

Wasa Future Festivalissa on nimittäin tänä vuonna poikkeuksellisen upea kulttuuriohjelma, perhosefektiä käsittelevä Butterfly-kokonaisuus!

Luvassa on immersiivisiä installaatioita, performatiivista mediaa ja interaktiivisia teknologioita, joilla Butterfly hämärtää taiteen, tieteen ja aktivismin välisiä rajoja.

Näyttely on auki Wasa Future Festival aikana ja sen jälkeen 12.–31. elokuuta joka päivä 10–16.

Erääseen taideteokseen tosin voi osallistua jo ennakkoon! Samalla on hyvä tilaisuus päästä eroon ylimääräisistä tuoleista, sillä taiteilija Domenico De Clario kutsuu paikallisia tuomaan vanhan tuolin osaksi taideteostaan.

Domenico de Clario on Italiassa syntynyt, nykyään Australiassa työskentelevä taiteilija, kirjailija ja muusikko. Hänen esityksensä Sung Paintings koostuu Vincent van Goghin inspiroimista 49 maalauksesta sekä 98 tuolista. Tuolit kerätään paikallisilta.

Tuoleja voi toimittaa 6.8.2025 asti Pukinkulmassa sijaitsevaan myymälään sen aukioloaikoina osoitteeseen Gerbyntie 16.

Wasa Future Festival -viikon tiistaina Pomedia on mukana kahdessa tapahtumassa, joista molemmat ovat Vaasan yliopiston v...
31/07/2025

Wasa Future Festival -viikon tiistaina Pomedia on mukana kahdessa tapahtumassa, joista molemmat ovat Vaasan yliopiston viestintätieteen opiskelijoiden ideoimia!

Kello 13–15:30 järjestämme Live-uutishuoneen Wasa Innovation Centerin Right Wingissä.

Tule ideoimaan aiheita, pohtimaan näkökulmia, antamaan palautetta ja keskustelemaan toimittajien kanssa journalistisista valinnoista! Live-uutishuoneessa pääset vinkkaamaan kuumimmat juttuideasi, antamaan kriittistä palautetta ja kehuja sekä keskustelemaan siitä, mitä journalismi on ja mitä se voisi olla.

Paikalliset ja kauempaa tulleet ammattilaisjournalistit ja yleisö kohtaavat tässä Vaasan yliopiston viestintätieteen opiskelijoiden ideoimassa kohtauspaikassa ennennäkemättömällä tavalla, kun raja tekijöiden ja yleisön väliltä poistetaan. Parhaimmillaan lopputuloksena voi syntyä ymmärrystä median toiminnasta, yleisön tarpeista ja ihan oikeasti julkaistavia journalistisia juttuja!

Kello 15:30–17 pidämme Bock’sin panimon Lato-tilassa paneelikeskustelun aiheesta vahvojen johtajien ja populismin lumo.

Tässä Vaasan ylipiston opiskelijoiden ideoimassa paneelissa pohditaan, mikä vahvoissa johtajissa viehättää ja miksi populismi on ollut viime vuosina niin suosittua. Myös yleisö pääsee ottamaan kantaa keskustelun aikana. Tähän Sitran Megatrendi-korteista inspiroituneeseen keskusteluun on osallistettu yleisöä jo ennakkoon selvittämällä, mitä johtajuudesta halutaan tietää. Nyt saamme kuulla vastauksia!

Lisätietoja: https://buff.ly/guMtU19

Pomedia aktivoituu kesätauon jälkeen! Olemme mukana järjestämässä kolmea tapahtumaa elokuussa pidettävään Wasa Future Fe...
30/07/2025

Pomedia aktivoituu kesätauon jälkeen!

Olemme mukana järjestämässä kolmea tapahtumaa elokuussa pidettävään Wasa Future Festivaliin, jonka teemana on tänä vuonna New Nordic.

Ensimmäinen ohjelmamme on maanantaina 11. elokuuta iltapäivällä kello 16:30 Bock'sin panimon Lato-huoneessa järjestettävä keskustelutilaisuus nimeltä Ylikulutuskulttuuri kriittisessä tarkastelussa – Millainen on tulevaisuus planeetallamme?

Keskustelijoiksi ovat lupautuneet luontotoimittaja ja meteorologi Kerttu Kotakorpi, Suomen luonnonsuojeluliiton Vaasan yhdistyksen puheenjohtaja Matti Tuomaala, Suomen Ympäristökeskuksen tutkija ja asiantuntija Enni Ruokamo sekä Luontoliiton toiminnanjohtaja
Riku Eskelinen.

Keskustelun aiheena on ihmiskunnan kohtalonkysymys, sillä pohdimme ylikulutuskulttuuria niin yksilön, organisaatioiden kuin kansakuntien ja planeetan kannalta ja pyrimme löytämään rakentavia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi.

Tervetuloa kuulolle ja keskustelemaan!

Lisätietoa Wasa Future Festivalista: www.wasafuturefestival.fi

Vaasalainen Katukulttuuri ry järjesti Graffitilandiassa Meeting of Styles -tapahtuman. Lue reportaasimme: https://buff.l...
11/07/2025

Vaasalainen Katukulttuuri ry järjesti Graffitilandiassa Meeting of Styles -tapahtuman.

Lue reportaasimme: https://buff.ly/0Ta7ujW

Megareportaasimme Provinssista on valmistunut! Lue, miten turvallinen Provinssi viime vuosien kohuista huolimatta on: ht...
03/07/2025

Megareportaasimme Provinssista on valmistunut!

Lue, miten turvallinen Provinssi viime vuosien kohuista huolimatta on: https://buff.ly/jAGUOga

Lapsityö ei ole sattumaa. Sen säännöt on laadittu vuosikymmenten aikana, kun tuotantoa on ulkoistettu halpamaihin, säänt...
02/06/2025

Lapsityö ei ole sattumaa. Sen säännöt on laadittu vuosikymmenten aikana, kun tuotantoa on ulkoistettu halpamaihin, sääntelyä kierretty ja kuluttajat ovat kääntäneet katseensa pois pelilaudalta.

Lue juttu: https://buff.ly/6YWET1f

Tulevaisuus tekoälyn kanssa ei ehkä olekaan silkkaa dystopiaa!Lue juttu: https://buff.ly/a7vQszp Juttu on tehty yhteisty...
16/05/2025

Tulevaisuus tekoälyn kanssa ei ehkä olekaan silkkaa dystopiaa!

Lue juttu: https://buff.ly/a7vQszp

Juttu on tehty yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen viestinnän kanssa.

Kuva: Pexels

Opiskelijoiden vappuradiolähetyksiä voi kuunnella vielä tänään vappuaattona! Lähetyksiä tehdään niin Vaasassa kuin Seinä...
30/04/2025

Opiskelijoiden vappuradiolähetyksiä voi kuunnella vielä tänään vappuaattona!

Lähetyksiä tehdään niin Vaasassa kuin Seinäjoella.

Lue lisää: https://buff.ly/esRGIhI

Haku Etelä-Pohjanmaan liiton nuorille tarkoitettuun vaikuttaja-akatemiaan on auki! Hae toukokuun aikana! https://buff.ly...
30/04/2025

Haku Etelä-Pohjanmaan liiton nuorille tarkoitettuun vaikuttaja-akatemiaan on auki! Hae toukokuun aikana!

https://buff.ly/xFO6DHY

Etelä-Pohjanmaan liitto kannustaa nuoria yhteiskunnalliseen päätöksentekoon perustamalla nuorille tarkoitetun vaikuttaja-akatemian. Akatemian tavoitteena on tehdä päätöksentekojärjestelmää tutuksi ja kertoa, miten asioihin voi vaikuttaa. Siten voidaan lisätä nuorten edustusta päätöks...

Pomedian tämän kevään viimeinen yhteinen toimituskokous pidetään Vaasassa viikon päästä tiistaina 6.5. kello 9-10! Terve...
29/04/2025

Pomedian tämän kevään viimeinen yhteinen toimituskokous pidetään Vaasassa viikon päästä tiistaina 6.5. kello 9-10!

Tervetuloa osallistumaan paikan päälle tai etänä!

Lisätiedot: https://buff.ly/VbUgITn

Osoite

Vaasa

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Opiskelijamedia Pomedia :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Opiskelijamedia Pomedia :lle:

Jaa

Kategoria